Yksityistieavustusta voi saada esimerkiksi rumpujen uusimiseen.

Yksityistieavustusta voi saada esimerkiksi rumpujen uusimiseen.

Yksityistieavustushakemuksia toivotaan lisää ELY-keskukseen

11.11.2021

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus myöntää rahaa yksityisteiden parantamiseen ja korjaamiseen kolmen pohjalaismaakunnan alueella eli Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Avustushakemusten määrä on vähentynyt viime aikoina ja ELY-keskus haluaakin herätellä kuntien teknistä toimea ja yksityistiekuntia, jotta ne laittaisivat hakemuksia tulemaan.

Mihin rahaa voi saada? 

ELY-keskus voi myöntää avustusta lähinnä siltojen parantamiseen, se on tärkeysjärjestyksessä ylimpänä ja siihen myönnetään avustusta noin 75 % kustannuksista. Lisäksi voidaan rahoittaa esimerkiksi liikenneturvallisuutta parantavia hankkeita ja tiestön perusparantamishankkeita. Näitä molempia tuetaan 50 %:lla.

Vuosittain Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on jakanut yksityistieavustuksia alueellaan noin miljoona euroa. Avustettavan hankkeen kustannusarvion pitäisi olla minimissään 10 000 euroa. 

- Yksityistielaki on muuttunut ja kriteerit avustuksen saamiseen ovat löystyneet. Nyt tarvitsee oikeastaan olla vain tiekunta perustettuna, jotta avustusta voi hakea, rohkaisee liikenteen hallinnan asiantuntija Mikael Björses Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. 

- Olen huomannut myös sen, että sellaisista kunnista on tullut useita avustushakemuksia viimeisten vuosien aikana, joissa kunta auttaa tiekuntaa hakemuksen teossa, mutta ei hakeminen vaikeaa ole, toteaa Björses. 

« Takaisin