Joonas Riiho odottaa jälleen vilkasta kaupankäyntiä konehuutokaupassa.

Joonas Riiho odottaa jälleen vilkasta kaupankäyntiä konehuutokaupassa.

Yhä laadukkaampia tuotteita Tuurin Konehuutokaupassa

23.9.2021

Maanrakennuskoneiden hyvä kysyntä on yllättänyt

Taisto Järvinen

Tuurin Konehuutokauppa on tapahtuma, jossa kauppa käy ja tuotteiden omistaja vaihtuu. Konehuutokauppaa pyörittävän Tuurin Kauppa Oy:n toimitusjohtaja Joonas Riiho sanoo, että hänen aikanaan ei yhtään huutoa ole jäänyt myymättä, vaikka huutojen määrä nousee kahden päivän aikana useisiin satoihin.

Joonas Riiho sanoo, että noin viikko ennen huutokaupan alkua oli huutoja jo noin 500. Määrä on samaa luokkaa kuin viime vuoden vastaavassa tapahtumassa niitä oli yhteensä.

  • Huutokauppapäiviin on aikaa niin runsaasti, että huutoja tulee lisää ehkä noin 200. Tällöin oltaisiin 700 huudon lukemissa, joka on hyvä määrä kun otetaan huomioon se, että niin sanottua pienempää tavaraa tuodaan nykyisin huomattavasti vähemmän kuin huutokaupan alkuvuosina.
  • Tuurin Konehuutokauppaan tuotava tavara on keskimääräisesti hyvälaatuista. Huudettavien tuotteiden laatu on kohonnut jatkuvasti. Syynä on se, että huonompikin tavara aiheuttaa tuojalle kuluja, ja euromäärät huudoissa saattavat jäädä alhaisiksi.

Ns. kenttätavaraa huutokauppaan ehtii ilmoittamaan tänään 23.9. Ajettavia välineitä otetaan mukaan vielä huutokaupan ensimmäisenä päivänä ensi lauantaina. Kenttätavaraa on runsaasti jo viikko ennen huutokaupan h-hetkeä. Ajettavia välineitä myös kohtalaisesti, ja niitä tulee perinteisesti lisää vielä viimeisinä päivinä.

 

Uutta tavaraa merkittävästi

Uutta, käyttämätöntä tavaraa on tämän syksyn huutokaupassa yllättävästi. Uutta tavaraa on tullut tehtailta ja kauppaliikkeiden varastoista.

Joonas Riiho mainitsee uusista tuotteita mm. hitsauslaitteet, maanrakennuskoneiden lisälaitteet, sähkömoottorit, vaihteet, sylinterit ja hydrauliikka-alan tuotteet. Uutta tavaraa ovat myös rakennuspuutavara, vanerit sekä rautakaupan tavara, josta voi mainita esimerkiksi kuusi lavaa ruuveja ja muuta rakentajille käypää tavaraa.

  • Käytettyä tavaraa on laidasta laitaan. Eniten kiinnostusta herättävät maanrakennuskoneet, kuten kaivinkoneet, pyöräkuormaajat, traktorit ja trukit sekä niiden laitteet. Maanrakennuspuolen konekauppa on käynyt hyvin. Saattaa olla, että korona on sekoittanut pakkaa, ja yksityishenkilötkin ovat kiinnostuneet pihan ja ympäristön kunnostuksista, Joonas Riiho pohtii.

 

Lauantaina kentältä - sunnuntaina ajettavia

Tuurin Konehuutokaupan huudot on jaettu kahdelle päivälle. Lauantaina huudetaan tavaraa kentältä. Sunnuntaina ajetaan huudot pääosin teatterikatsomon edestä.

Lauantain huudoista Joonas Riiho nostaa esille kuorma-auton renkaat, joista on paljon uusia. Kuorma-auton lisälaitteet, rekan kärryt, maatalouskoneet sekä rakennustavara ja rautakaupan tuotteet ovat huudettavissa lauantaina.

  • Sunnuntaina ajetaan esille autoja, mopedeja, traktoreita, kuormaajia, kaivinkoneita ja ylipäätään maanrakennuspuolen tavaraa. Sunnuntaina myydään lisäksi kenttätavaraa mm. maanrakennuskoneiden lisälaitteita, kauhoja ja muuta vastaavaa.

Konehuutokauppaa käydään myös netissä, reaaliaikaisesti. Nettihuutajien osuus on kasvanut, ja on jo noin 25 prosenttia huudoista. COVID-19 -viruksen aikana se koetaan turvalliseksi vaihtoehdoksi hankkia tarvittava tuote.

Tuurin Konehuutokauppaan odotetaan henkilökohtaisesti noin 500 kävijää. Huutokaupparavintolassa on myytävänä kebab-annoksia ranskalaisilla ja makkaraa sekä kahvia, sämpylöitä ja pullaa.

Tuurin Konehuutokauppa käynnistyy lauantaina 25.09. kello 9.00 ja sunnuntaina 26.09. kello 10.00. Tutustumispäivä on perjantai 24.09. kello 9 – 19.

« Takaisin