Markku Takala aloittamassa vuolukiven sahaamista oikeaan kokoon pienemmällä kivisirkkelillä. Isompiin kiviin on isompi sirkkeli.

Markku Takala aloittamassa vuolukiven sahaamista oikeaan kokoon pienemmällä kivisirkkelillä. Isompiin kiviin on isompi sirkkeli.

Vuolukivitakan huolto kannattaa tehdä ajoissa

24.10.2019


Taisto Järvinen

Kiinteistöjen lämmittäminen on tähän aikaan vuodesta välttämätöntä, ja lämmittämisen tarve lisääntyy mentäessä kohti talvea. Ennen lämmityskauden käynnistymistä on pitänyt varmistaa, että lämmitysjärjestelmät ovat kunnossa ja lämpö riittää myös talven pakkasilla.

Tulisijat, lähinnä takat ja uunit ovat edelleen lämmityksen ytimessä, vaikka uudempia lämmöntuojia tulee markkinoille. Lämmittäminen takalla eli polttamalla puita lämmitysmateriaalina on edullinen ratkaisu etenkin, jos näkee hieman vaivaa polttopuiden hankinnassa.

Alavutelainen uunimestari Markku Takala tietää, että tulisijojen kunto kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin, jotta niillä voidaan tuottaa lämpöä ja ne pysyvä kunnossa mahdollisimman pitkään. Vuosittain tehtävä toimenpide takoille ja uuneille on tietenkin nuohous.

- Vuolukivitakat ja -uunit ovat erinomaisia lämmöntuottajia. Takat ja uunit tarvitsevat kuitenkin oikeanlaista hoitoa ja huoltoa, jotta niillä saadaan lämpöä pitkään. Joskus käy kuitenkin niin, että takkoja ylikuumennetaan liikaa.

- Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Vanhat kivet poistetaan suuluukun kautta ja asennetaan niiden tilalle uudet vuolukivet. Tällainen toimenpide ottaa aikaa noin yhden päivän, jonka jälkeen takka on tulipesän osalta uudenveroinen.

- Vuolukivitakkojen tulipesien huolto on aina paljon edullisempi toimenpide kuin uuden takan rakentaminen. Nyt on hyvä aika huoltaa tulipesät kuntoon. Huoltotoimenpide voidaan toki tehdä vaikka kesken kuumimman lämmityskauden, Markku Takala sanoo.

Oikein mitoitetut kivet

Uunien tulipesissä olevien kivien koko vaihtelee takka- ja uunityyppien mukaan. Itsestään selvää on, että takan huollon yhteydessä asennettavat uudet kivet on oltava oikein mitoitettuja. Markku Takalalla on systeemit kivien vaihtamiseen. Työvaiheita ei tässä ole tarkoituksenmukaista selostaa. Sen sijaan kivien oikeaan kokoon sahaaminen on helppo kertoa.

  • Vuolukivet tulevat tehtaalta tietyn kokoisina. Vaihdettavat kivet mitataan ja uudet kivet sahataan kivisirkkelillä oikeisiin mittoihin ja merkitään järjestykseen. Kivien on oltava tasan oikean kokoisia, että ne liimaamalla tulipesään poistettujen kivien tilalle saadaan hyvin toimiva takka, Takala selvittää.

Huoltamalla vuolukivitakat ja -uunit hyvissä ajoin, saadaan käytetyille uuneille paljon lämpimiä vuosia. Takalan toimialueelle on reilun 30 vuoden aikana asennettu tuhansia vuolukivitakkoja, joten huolloille lienee tarvetta.

Jami Takala seuraa isänsä Markun jälkiä ja tekee myös takkojen asennuksia sekä muuraus- ja savupiipputöitä.

Muotopiippu Oy

Markku Takala

63300 Alavus

0500 501 033

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

« Takaisin