1.	Kuvauspaikkana Kitusen Kievari Virroilla ja pyörän päällä ohjaaja Tony Heino. Leffan teaseri linkki:  https://youtu.be/xtHTWwd2qMI

1. Kuvauspaikkana Kitusen Kievari Virroilla ja pyörän päällä ohjaaja Tony Heino. Leffan teaseri linkki: https://youtu.be/xtHTWwd2qMI

Virroilla kuvataan urheiludraamaa -Faster: Vain yksi kierros

23.8.2023

Vivi Triballi

Pohjois-Pirkanmaalla Virroilla kuvataan elokuussa kansainvälistä elokuvaa Faster: Vain yksi kierros. Elokuva on urheiludraama, jossa esiintyy muun muassa monista elokuvatuotannoista tuttu Juha Veijonen.

Mukana elokuvassa on muitakin huippunäyttelijöitä. Elokuvan tuottaa ja ohjaa käsikirjoittaja Tony Heino, joka on tuottanut aiemmin mainoselokuvia ja dokumentteja 15 vuoden ajan ja ohjannut elokuvat Toinen mies ja Routa.

Nyt kuvattava elokuva sai alkunsa Heinon ratamoottoripyöräharrastuksesta.

  • Olen pyörinyt paljon siinä maailmassa ja tietotaito elokuvista ja tekniikoista mahdollistaa tämän tuotannon, kertoo Heino ja vihjaa että kuvassa tullaan käyttämään jopa tekniikkaa, mitä ei aikaisemmin ole käytetty.

Kuva on tarkoitettu ihan kaikille aiheesta kiinnostuneille, mutta nuoret ja nuoret aikuiset pääsevät kuvan kautta kokemaan varmasti vauhdin tuntumaa. Kuvauspaikkoja on Pirkanmaan ja Virtojen lisäksi muun muassa Etelä-Pohjanmaalla.

  • Kuvaamme viikon verran Virroilla, alueilla Golf Virrat, Kitusen kievari ja satama. Botniaring Jurvassa toimii ratakohtausten kuvauspaikkana.

Tarina ratamoottoripyöräilystä

Vaikka elokuvan kulkua ei vielä halutakaan valottaa liikaa, on kyse kilpailemisesta.

  • Elokuva kertoo tarinaa kaverista joka saa mahdollisuuden osallistua karsintatapahtumaan, tavoitteenaan MM-kisapaikka, tiivistää Tony Heino.

Lisäväriä kuvaan tuo se, että elokuva on kansainvälinen.

  • Noin puolet leffasta puhutaan englanninkielellä ja kuvassa puhutaan muitakin kieliä, kuten japania. Juha Veijonen tekee loistavaa roolisuoritusta Kauhavan vallesmannina ja mukana on erinomaisia nuoria kykyjä ja ratamoottoripyöräilijöitä, valottaa Heino, mainiten ainakin Frans Isotalon, Sara Paulamäen ja Lauri Ketosen.

 Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Tony Heinoa voi pitää taiteellisena ja moniosaajana, joten luvassa on varmasti mielenkiintoinen kuvaus ratapyöräilystä.

  • Tykkään antaa mahdollisuuden myös sellaisille, jotka eivät aina ole saaneet sitä, kertoo Heino.

Myönteistä on myös se, että Heino ottaa kuviinsa mukaan usein kuvauspaikkakunnilta joitakin, antaakseen nuorille mahdollisuuden kokeilla siipiään.

  • Virroilta meillä on mukana pienessä roolissa esimerkiksi Katri Pieviläinen.

Yhteistyö tuottaa tulosta

Vaikka uusi elokuvaprojekti ei olekaan saanut julkista rahoitusta, kuvan mahdollistaa hyvä yhteistyö.

  • Minulla on pitkän ajan kontakteja 20 vuoden ajalta ja se on tuonut mahdollisuuksia tällaiseen projektiin, myöntää Tony Heino ja vertaa kuvauskokoonpanoa yhteistyökumppaneineen tähtiravintolaan.
  • Olemme yhdessä kuin pientä, taitavaa tulosta tekevä Michelin -ravintola.

Elokuvan ensi-ilta nähdään syksyllä 2024 ja elokuvan kesto on 90–120 minuuttia.

« Takaisin