Viime vuonna Iivari Huhtala Sapsalammelta sijoittui toiseksi Mini Miljoona Pilkin 1-2-luokkalaisten sarjassa 1,19 kg saaliillaan.

Viime vuonna Iivari Huhtala Sapsalammelta sijoittui toiseksi Mini Miljoona Pilkin 1-2-luokkalaisten sarjassa 1,19 kg saaliillaan.

Kyläkaupan ilmainen Mini Miljoona Pilkki ensi sunnuntaina

9.3.2017

Vielä ehdit mukaan – osallistumisoikeuksia saa myös kilpailupaikalta
Kyläkaupan ilmainen Mini Miljoona Pilkki ensi sunnuntaina

 

Mini Miljoona Pilkki on Kyläkaupan järjestämä ilmainen kalastuskilpailu kaikille alakouluikäisille ja eskarilaisille. Kilpailu järjestetään Rautionlammella Ähtärin Peränteellä sunnuntaina 12.3. kello 11-12. Ilmaisen, henkilökohtaisen osallistumisoikeuden kilpailuun voi noutaa veloituksetta Kyläkaupan Neuvonnasta. Kisaan pystyy ilmoittautumaan myös tapahtumapäivänä, sillä osallistumisoikeuksia saa myös paikan päältä Rautionlammelta.


Paikalle kannattaa tulla ajoissa hyvän parkkipaikan varmistamiseksi. Varaa mukaan lämpimät vaatteet ja asianmukaiset jalkineet. Omat eväät voi pakata reppuun, sillä ne maistuvat aina hyviltä ulkona luonnossa. Pilkkialueella on myynnissä grillimakkaraa ja virvokkeita. Paikan päällä on myös mahdollista päästä rekiajelulle poron kyydissä, mikäli lumitilanne sen sallii.

 

Yli miljoonan sentin palkintomahdollisuudet

 

Kilpailusarjoja on neljä: eskarilaiset, 1-2 -luokkalaiset, 3-4 -luokkalaiset ja 5-6 -luokkalaiset. Kaikki ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumaa ja kannustamaan pieniä kilpailijoita.

 
Palkintomahdollisuuksien yhteisarvo on yli miljoonan - tällä kertaa yli miljoona senttiä. Summa koostuu sadasta lottopottilohesta, joissa on sadan euron Kyläkauppa-ostokorttiin oikeuttava merkki. Näiden kirjolohien lisäksi kaikkien neljän sarjan kolme parasta palkitaan Kyläkaupan ostokorteilla seuraavasti: 100 euroa, 50 euroa ja 30 euroa. Kilpailulammessa (koko noin 100 metriä kertaa 300 metriä) uiskentelee merkittyjen kirjolohien lisäksi runsaasti myös merkitsemättömiä kirjolohia, joista voi loihtia kotona herkkuaterian.


Palkintojen lisäksi Kyläkauppa tarjoaa jokaiselle kilpailijalle hampurilaisaterian Tavarapuodin uudistuneessa Burgerissa tai Ruokapuodissa OnnenTähden Grillissä.  


Selkeät säännöt


Mini Miljoona Pilkki on eskarilaisten ja alakouluikäisten kalastuskilpailu. Avustajia saa olla yksi, mutta tukijoukon kokoa ei rajata. Avustaja saa auttaa reiän kairaamisessa, syötin asettamisessa, siiman selvittämisessä, vieheenvaihtamisessa, ohjeistamisessa jne. Avustajalla ei ole oikeutta koskea pilkkivapaan tai siimaan, kun viehe on vedessä. Se johtaa kilpailijan välittömään diskaukseen. Nostokoukun käyttö ilman pilkkivapaan ja siimaan tarttumista on kuitenkin myös avustajalle sallittu. Avustajan merkitys on siis tärkeä kalan napatessa kiinni.


Tunnin kilpailuaika tekee tapahtumasta jännittävän


Koska tapahtuman on haluttu olevan aktiivinen ja innostava, kilpailuaika on rajattu tuntiin. Kilpailu alkaa klo 11 ja päättyy klo 12. Punnitsemisen jälkeen on hyvää aikaa ajella Kyläkauppaan ostoksille ja ruokailemaan. Siirtymäaika kilpailupaikalta Tuuriin on vain noin 30 minuuttia.

« Takaisin