Kyläväen kokoontumisajot pidetään legendaarisen lentosotakoulun alueella. Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinne (kesk.) kävi katsastamassa paikkoja Eteläpohjalaisten Kylien puheenjohtajan Heikki Korkealaakson ja sihteerin Päivi Kultalahden kanssa

Kyläväen kokoontumisajot pidetään legendaarisen lentosotakoulun alueella. Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinne (kesk.) kävi katsastamassa paikkoja Eteläpohjalaisten Kylien puheenjohtajan Heikki Korkealaakson ja sihteerin Päivi Kultalahden kanssa

Vielä ehdit kehittämään kyliä

1.8.2019

Tomi Olli

Valtakunnallinen paikalliskehittäjien tapaaminen, Lokaali 2019, järjestetään 23.-25.8. Kauhavalla LSK Business Parkissa. Tapahtuman toteuttavat Eteläpohjalaiset Kylät ry ja Suomen Kylät ry yhteistyössä neljän Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmän kanssa, mukana ovat Leader Liiveri, Leader Suupohja, Leader Kuudestaan ja Leader Aisapari.

Aisaparin kehittämissuunnittelija Päivi Kultalahden mukaan perjantain työpajapäivässä suunnitellaan tulevaisuutta älykkään kylätoiminnan merkeissä.

- Aiheina ovat muun muassa maaseudun liikenneratkaisut, digitaalisuus, älykkäät kouluratkaisut sekä nuorten tulevaisuus maaseudulla. Nämä ovat kaikki erittäin tärkeitä ja ajankohtaisia asioita, Kultalahti sanoo.

 

Perjantaina on luvassa paljon muutakin, silloin nähdään esimerkiksi valtakunnallisen kylähullun Alpiinin Piiparisen esitys Kylähullun pähkäilyjä.

- Maaseudun sivistysliitto puolestaan opastaa biohiiletykseen ja tarjolla on muutakin leppoisaa ohjelmaa lentokentän laitamilla. Illan aikana julkistetaan myös Juha Kuisman kirja Suomalainen lato.

Paljon palkitsemisia

Tapahtumaa riittää lauantaillekin. Silloin on valittavana esimerkiksi seitsemän erilaista retkeä ympäri maakuntaa.

- Lisäksi iltagaalassa palkitaan valtakunnallinen Vuoden kylä, maaseutukasvo, maaseututoimija ja kylätoiminnan tiennäyttäjät. Juhlapuhujana on professori Hannu Katajamäki. Illan päätteeksi sotilaskodissa tanssitaan Jarkko Yli-Sikkilän ja Maestrojen tahdissa, Kultalahti listaa.

Sunnuntain päätöspäivän ohjelmassa on kenttähartaus perinneaukiolla.

- Koko tapahtuman ajan on sotilaskodin aulassa ja kirjastohuoneessa esillä kylä- ja infotori, minne toivomme näytteilleasettajaksi niin yhteisöjä kuin yrityksiäkin.

- Toivomme tapahtumaan mukaan kyläväkeä läheltä ja kaukaa. Ilmoittautua voi osoitteessa www.lokaali2019.net/ilmoittautuminen, Kultalahti muistuttaa.

 

« Takaisin