Vimpelin Vetoon meni mestaruuden lisäksi tukku muitakin palkintoja.

Vimpelin Vetoon meni mestaruuden lisäksi tukku muitakin palkintoja.

Vetolaiset kahmivat palkintoja.

19.10.2022

Tomi Olli

Pesäpallokauden parhaat palkittiin viime viikonloppuna. Melkoisen osan pokaaleista pokkasivat miesten mestarijoukkueen Vimpelin Vedon pelaajat. Vuoden parhaaksi miespesäpalloilijaksi valittiin Vedon lyöjäjokeri Jukka-Pekka Vainionpää. Hän on vasta toinen jokeripelaaja, joka yltää saavutukseen. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa voittanut Vainionpää arvostettiin myös pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Miesten valtakunnan paras lukkari tulee myös Vedosta, Teemu Kinnunen nappasi uran ensimmäisen SM-mitalin jatkoksi komean tittelin. Vetolaisista palkittiin myös Vuoden pelijohtajaksi valittu Tomi Niskanen, Kultaisen mailan pokannut Elmeri Anttila sekä Kultaisen räpylän kahmaissut Severi Lassila. Vuoden poikapesäpalloilijana palkittiin Vedossa erinomaisen kauden pelannut, ja Veteli Pesiksessä poikien SM-pronssia saavuttanut Aleksi Lassila.

Miesten Ykköspesiksen Vuoden pelaajaksi valittiin Superpesikseen nousseen Alajärven Ankkureiden Nestori Yli-Sissala ja parhaaksi pelinjohtajaksi Ankkureiden Juha-Matti Jaatinen.

 

Poimintoja palkituista

Vuoden pesäpalloilija, miehet: Jukka-Pekka Vainionpää, Vimpelin Veto

Vuoden naispesäpalloilija, naiset: Siri Eskola, Manse PP, Tampere

Vuoden lukkari, miehet: Teemu Kinnunen, Vimpelin Veto

Vuoden lukkari, naiset: Mari Mantsinen, Jyväskylän Kirittäret

Vuoden poikapesäpalloilija: Aleksi Lassila, Veteli Pesis

Vuoden tyttöpesäpalloilija: Tiia Peltonen, Pesäkarhut, Pori

Ykköspesiksen vuoden miespesäpalloilija: Nestori Yli-Sissala, Alajärven Ankkurit

Ykköspesiksen vuoden naispesäpalloilija: Niina Nukarinen, Haminan Palloilijat

Pudotuspelein arvokkain pelaaja miesten Superpesis: Jukka-Pekka Vainionpää; Vimpelin Veto

Pudotuspelien arvokkain pelaaja naisten Superpesis: Eeva Mäki-Maukola, Jyväskylän Kirittäret

Vuoden jokeripelaaja, miehet: Jukka-Pekka Vainionpää, Vimpelin Veto

Vuoden jokeripelaaja, naiset: Janette Lepistö, Lapuan Virkiä

Kultainen maila, miesten Superpesis: Elmeri Anttila, Vimpelin Veto

Kultainen maila, naisten Superpesis: Siri Eskola; Manse PP, Tampere

Kultainen räpylä, miesten Superpesis: Severi Lassila, Vimpelin Veto

Kultainen räpylä, naisten Superpesis: Eeva Mäki-Maukola, Jyväskylän Kirittäret

Kultainen pilli: Immo Rautiainen, Oulu

 

Vuoden pelinjohtajat

Miesten Superpesis: Tomi Niskanen, Vimpelin Veto

Naisten Superpesis: Mattias Kitola, Jyväskylän Kirittäret

Poikien Superpesis: Petri Lindsberg, Sotkamon Jymy

Tyttöjen Superpesis: Sami Mäki, Laitilan Jyske

Miesten Ykköspesis: Juha-Matti Jaatinen, Alajärven Ankkurit

Naisten Ykköspesis: Jussi Toikka, Haminan Palloilijat

« Takaisin