Tomi Niskanen johtaa toista kautta Vimpelin Vedon peliä.

Tomi Niskanen johtaa toista kautta Vimpelin Vedon peliä.

Veto hamuaa menestystä

20.1.2022

Tomi Olli

Kaksi viimeistä miesten superpesiskautta pronssimitaleihin päättynyt Vimpelin Veto hamuaa menetystä myös tältä kaudelta. Pelinjohtaja Tomi Niskanen jättää pohdinnan silti lukijalle.

- Urheilulliset  raamimme ovat selkeät, teemme niiden kautta tinkimätöntä työtä. Kaikki varmasti tietävät ettemme tee silti hommia pronssiottelua varten, eli siitä voi jokainen vetää johtopäätöksiä.

Veto lähtee uuteen superpesiskauteen muuttuneella miehistöllä. Uutena kasvona kotipesässä nähdään Siilinjärven Pesiksestä tullut lukkari Teemu Kinnunen, joka ottaa Tampereen Manse PP:hen siirtyneen Perttu Ruuskan paikan. Joukkueeseen liittyi myös viisi kertaa lyöjäkuninkaaksi kruunattu, Seinäjoen JymyJusseista Saarikentälle saapunut Jukka-Pekka Vainionpää. Veto ei sen sijaan uusinut Teemu Isokedon sopimusta ja lisäksi Veli-Pekka Yli-Hirvelä palasi Koskenkorvan Urheilijoiden riveihin.

Veto on treenannut talvikauden erittäin tehokkaasti ja pelinjohtaja Niskasen mukaan onnistuneesti.

- Meillä oli esimerkiksi tammikuun alkupuolella torstaista sunnuntaihin kestänyt leiriviikonloppu, milloin teimme kahtena ensimmäisenä päivänä kovaa treeniä.

- Kaadoimme samassa kokonaisuudessa kaksi kertaa Seinäjoen JymyJussit, eli kovan treenin ohessa kahden pelin pelaaminen hyvällä tasolla oli erinomainen asia. Tämä kertoo erityisesti fyysisen puolen olevan sellainen mihin on tähdätty.

 

Sopeutuminen kohdallaan

Veto-piiskuri sanoo uusien kasvojen, Kinnusen ja Vainionpään, istuneen mainiosti Vedon kokoonpanoon.

- Molemmat uudet miehet tietävät miksi ovat tulleet Vimpeliin. Kummallakin on myös loistava huumori, he ovat sopeutuneet joukkueeseen todella hyvin.

Vetoon kaksivuotisella sopimuksella liittynyt lukkari Teemu Kinnunen on uudesta seurastaan innoissaan.

- Siirto Vimpeliin on minulle henkilökohtaisesti iso mahdollisuus ja askel eteenpäin urallani, nyt saan tilaisuuden näyttää osaamistani kärkijoukkueessa.

- En ole tuntenut paineita sen kummemmin, vaikka toki tiedostan lukkarin tontin olevan vaativa paikka. Tehtävässä on onnistuttava, että joukkue voi pärjätä.

Kinnunen luottaa Saarikentän yleisön auttavan merkittävästi kotipeleissä.

- Olen vierasjoukkueen paidassa tottunut katsomosta kuuluvaan yleiseen mekkalaan, eli eiköhän se vaikeuta jatkossakin vastustajan peliä.

« Takaisin