Vesa Keskisellä on luja usko Tuurin tulevaisuuteen: Edessä Kyläkaupan merkittävin laajennuskokonaisuus

19.8.2015

Pelkkä usko valoisampaan tulevaisuuteen ei meitä auta. On uskallettava rohkeasti investoida ja yrittää. Kun Suomi täyttää vuonna 2017 sata vuotta, on Kyläkauppa täydessä iskussa ottamaan kansalaiset vastaan. Uskon esimerkin aktivoivan myös muita yrittäjiä ja yrityksiä.

Kyläkaupan kesä - heinäkuu myynniltään historian kovin

Kesän säihin ei voi olla kuin tyytyväinen. Kesäkuu oli juuri sopiva ja heinäkuu ennätyssateinen. Elokuu on ollut myös kaupallisesti todella hyvä. Kyläkaupan tapahtumia eivät sateet paljon haitanneet. Miljoona Tivolissa vieraili ensimmäistä kertaa yli 100 000 henkilöä. Siitä on tullut ylivoimaisesti eniten kiitosta. Myös kesäkuussa avattu Suomen suurin Muumi-leikkipuisto on saanut kiitosta. Muumipuisto on periaatteessa avoinna läpi vuoden. Vain runsas lumentulo voi talvella aiheuttaa sen sulkemisen.

Jostain kumman syystä lapsien viihtyminen on tullut lähelle sydäntäni. Parhaillaan lasten käyttöön rakennetaan noin 90 neliön seikkailurataa Tavarapuotiin, ilmaisten pelikoneiden viereen. Niiden lisäksi Kyläkaupassa on myös noin 30 neliön leikkipaikka. Miljoona Tivolia ja leikkipaikkoja täydentävät lapsille suunnatut lukuisat tapahtumat. Heinäkuu ylsi myös Kyläkaupan historian ennätysmyyntiin. Aiempi ennätys oli vuodelta 2006.

Edessä yli 8000 neliön laajennukset

Nyt on oikea aika ottaa seuraava askel. Tämä on mielestäni Kyläkaupan historian merkittävin uudistus. Seuraavan kahden vuoden aikana tapahtuu todella paljon. Olemme lähteneet etenemään täysin asiakasnäkökulmasta. Ensimmäisenä suunnitelmissa on uuden pysäköintialueen rakentaminen Väkkäräpakanpuiston vierelle Tavarapuodin taakse nykyisestä sisäänkäynnistä katsoen. Sinne tulee noin 700 parkkipaikkaa, jotka ovat enemmän kuin tervetulleita.

Lokakuussa aloitamme Tavarapuodin laajentamisen joen puolelle sekä uuden 1500 neliön varaston rakentamisen katolle. Seuraavaksi alkaa kolmannen pääsisäänkäynnin rakentaminen. Nämä laajennukset mahdollistavat päärakennuksen halkaisemisen kauppakäytävällä - Bulevardilla. Se tulee olemaan strategisesti merkittävä muutos. Muutos, joka on ollut kirjattuna jo vuonna 2003 eli 12 vuotta sitten.

Bulevardin valmistuttua ei enää tarvitse syksyn sateissa tai talvipakkasilla tarpoa ostoksien kanssa luonnon armoilla, vaan kaikki asioiminen tapahtuu vihdoinkin yhdellä parkkeerauksella. Jatkossa OnnenTähden linnajulkisivun sisäänkäynnit ja pysäköintialueet siis palvelevat sisäisellä yhteydellä myös Tavarapuodin asiakkaita paremmin ja vastaavasti uusi Tavarapuodin pysäköintialue palvelee myös Ruokapuodin asiakkaita. Nykyisen Tavarapuodin Kauppakadun uudistus mahdollistaa väljät ja selkeät käytävät sekä paremmat ravintolapalvelut.

Helppo ostaminen

Muutokset ovat välttämättömiä, että voimme palvella asiakkaita paremmin. Avainasemassa on helppo ostaminen.

Kaikki suunnitellut muutostyöt on tavoitteena saada valmiiksi kesään 2017 mennessä. Nämä Kyläkaupan muutostyöt vaativat joustavuutta niin henkilökunnalta kuin asiakkailtakin. Häiriötekijöitä pyritään minimoimaan jaksottamalla niin laajennus- kuin muutostyötkin hiljaisempaan aikaan. Tavarapuodin laajennus on 4500 m² ja uusi sisäänkäynti 2500 m². Katolle tuleva varasto on 1500 m². Yhteensä on siis tulossa yli 8000 m² laajennukset. 

Kun nämä laajennukset, viime vuoden 4400 m² myymälälaajennus ja toissavuoden 4400 m² myymälälaajennus lasketaan yhteen, olen melko varma, että kukaan ei epäile uskoani Kyläkaupan tulevaisuuteen. Kun muut lomauttavat, niin Kyläkauppa laajentaa!

Vesa Keskinen

« Takaisin