Taina Kankaan johtama Lappajärven Verho- ja Mattotalo tarjoaa monenlaista mukavaa sisustukseen.

Taina Kankaan johtama Lappajärven Verho- ja Mattotalo tarjoaa monenlaista mukavaa sisustukseen.

Verho- ja Mattotalo on sisustuskeidas

12.3.2020

Tomi Olli

Lappajärven keskustassa sijaitsevalla Verho- ja Mattotalolla on pitkät perinteet, sillä se perustettiin jo reilut seitsemäntoista vuotta sitten. Yritystä johtaa nykyisin Taina Kangas, joka seuraa työssään äitinsä Raija Kankaan jalanjälkiä. Yrityksen nimen mukaisesti verhot ovat oleellinen osa palvelukokonaisuutta.

- Saatavana on todella monipuolinen valikoima verhokankaita, joita on mahdollisuus viedä kotiinkin sovitettavaksi.

- Saatavana on toki myös valmisverhoja muun muassa Vallila Interiorilta. Kankaiden toimittajiamme taas ovat muun muassa Muotineule Oy, Redlunds Manufaktur, Tekstiilipalvelu ja Olle Winters, Kangas listaa.

Hän muistuttaa samalla ompelupalvelusta.

- Teemme tarvittaessa asiakkaalle mittojen mukaiset verhot rullalle silitettynä sekä autamme suunnittelussa. Haluammekin tällä tavoin tarjota asiakkaille mahdollisimman kokonaisvaltaisen palvelun.

- Ompelemme verhojen lisäksi myös juhlaliinoja, päiväpeitteitä ja vetoketjullisia tyynynpäällisiä..

 

Paljon muutakin

Verho- ja Mattotalon suojissa odottelee ostajia monipuolinen valikoima mattoja aina perinteisistä kudotuista matoista pohjattuihin ja kantattuihin uutuusmalleihin.

- Saatavana on hyvin monenlaisia mattoja erilaisiin tiloihin. Mattoja voi tilata meiltä myös omien mittojen mukaan. Mattoja toimittavat meille muun muassa VM Carpet, Mattokymppi, Korpela Carpet sekä Mattokutomo Irma Ylitalo.

- Erityisen suosittuja ovat olleet esimerkiksi muovista ja puuvillasta tehdyt keittiönmatot, liukuestepohjalliset käytävämatot sekä helppohoitoiset polypropeenimatot. Hyvin haluttuja ovat myös VM Carpetin kakkoslaatuiset matot, joita myymme puoleenhintaan, Kangas kertoo.

Verho- ja Mattotalosta löytyy  myös laaja valikoima sisustuskankaita, tyynynpäällisiä, kangastauluja, kaitaliinoja, päiväpeitteitä, lasten kankaita sekä vaha- ja verhoilukankaita.

- Kotimainen Vilpola-mallisto on uusimpia täydennyksiä valikoimissamme. Ompelijoille löytyy myös jonkin verran asustekankaita ja ompelutarvikkeita kuten esimerkiksi vetoketjuja.

- Valikoimamme on kokonaisuudessaan todella laaja, ostoksille kannattaa tulla kauempaakin. Tarjolla ei ole pelkästään päivän trendejä, sillä haluamme palvella kaikenlaisia makuja, Kangas painottaa.

Lisätietoja www.verhojamattotalo.fi Yrityksellä on myös mainiot Facebook- sekä Instagram-sivut, joiden kautta on mahdollista tehdä tilauksia.

« Takaisin