Jere Siltala esittelee naisten tämän syksyn uutuus kevytuntuvatakkia, jonka lämpö tulee RDS -untuvasta.

Jere Siltala esittelee naisten tämän syksyn uutuus kevytuntuvatakkia, jonka lämpö tulee RDS -untuvasta.

Veljekset Siltalan liikkeessä ollaan valmiina talven tuloon

1.11.2022

Suurin osa viileämmän sään vaatteista on jo tarjolla asiakkaille

Taisto Järvinen

Suomen neljä vuodenaikaa edellyttävät erilaista pukeutumista. Jo pelkästään erot ulkolämpötiloissa vaativat eroja vaatetukseen ja pukeutumisen tyyleihin. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, vaan ratkaisut pukeutumisiin löytyvät alan kauppaliikkeistä.

Veljekset Siltala Oy Tuurissa on liike, jossa on vaatteet jokaisen vuodenajan pukeutumiseen. Siltalan liikkeessä on valmistauduttu säätilan kylmenemiseen ja talven tuloon tuomalla esille tähän ajankohtaan sopivat vaatteet.

Toimitusjohtaja Jere Siltala sanoo, että noin 90 prosenttia talven ja ylipäätään viileänsään vaatteista on liikkeessä sisällä. Vain joitakin talvisempia vaatteita ja lasketteluasuja on tulossa lisää lähiaikoina.

- Pandemian jälkimainingeissa on vaatteiden valmistajilla ollut jonkin verran toimitusvaikeuksia ja -viivästymisiä. Meillä on laaja tavarantoimittajien verkosto, ja yhteistyö heidän kanssaan on toiminut hyvin. Saatavuusongelmiin olemme törmänneet hyvin harvoin.

- Takit ovat yksi merkittävä talvivaatteiden tuoteryhmä. Takkeja tulee meille kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista ja Saksasta. Valikoimissamme on monia takkityyppejä. Kylmemmän sään takeista löytyy erilaisia vanu- ja untuvatakkeja. Kevyttoppatakit ovat suosittuja leudomman talvisään pukeutumiseen. Myös villakangastakit ovat säilyttäneet suosionsa juhlavampana vaihtoehtona.  Yhteenvetona voidaan sanoa, että lumi ja pakkanen ovat hyviä toppavaatteiden myyntimiehiä.

- Yksi vaatevalikoimiemme vahvuus ovat erikoiskoot. Voidaan sanoa, että isommillekin tytöille ja pojille löytyy vaatetus, kun valikoimissa on miesten 8 XL -kokoja, ja naisille kokoja 54 asti. Pienempiä kokoja edustavat naisten vaatteissa koot 32 ja 34.

Asiakas haluaa useinkin vaatteiden ostotapahtumaan palvelua ja asiantuntijan apua. Siltalan liikkeessä tarpeeseen on vastattu palvelemalla asiakkaat heidän tarpeiden mukaan.

Vihreän sävyt suosiossa

Syksyn ja talven vaatteiden värimaailma on perinteisesti tummempaa kuin kevään ja kesän värit. Suosittuja värejä tällä hetkellä ovat vihreän sävyt, viininpunainen, lila ja ruskean sävyt. Päällystakeissa on nyt värejä aikaisempaa enemmän, ja niissäkin erottuu vihreä perinteisten mustien ja tumman sinisten joukosta. Sisäpukeutumisen värimaailma on perinteisesti runsaampi kuin ulkopukeutumisen.

- Vaatteiden värimaailma elää, ja uutuuksiin tulee piristäviä vivahteita. On toki vaatteita, joissa ei värien vaihtelua paljon ole, kun mm. farkkujen sininen ja musta sekä juhlapukeutumisen musta ovat kestosuosikkeja.

- Pikkujoulukausi on käynnistymässä parin vuoden tauon jälkeen. Vaatteita pikkujoulupukeutumiseen on jo haettu. Vaikuttaa, että parin hiljaisemman vuoden jälkeen ihmisillä on tarve päivittää vaatteiden tyyliä ja värimaailmaa.

Asiakkaat ovat tuotetietoisia

On selvää, että tilanteet maailmalla vaikuttavat moneen asiaan, myös vaatekauppaan. Hyökkäyssodasta ei tässä välissä puhuta, vaan vaatteiden materiaalien alkuperästä ja vastuullisuudesta.

Ihmisiä kiinnostavat entistä enemmän tuotteiden alkuperä ja eettisyys. Kierrätysmateriaaleista valmistetut tuotteet, luomumateriaalit ja PFC vapaat vettähylkivät pinnat sekä vastuullisesti tuotettu untuva herättävät mielenkiintoa.

- Kierrätetystä polyesteristä valmistettujen kankaiden ja vanujen käyttö on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti. Takeissa käytetty untuva on vastuullisesti tuotettua (RDS) ja teknisten tuotteiden kalvot ja materiaalit PFC vapaita. Tämän lisäksi myös istuvuuden, ulkonäön ja hinnankin pitää osua kohdalleen.

Veljekset Siltalan liikkeessä on muutaman välivuoden jälkeen otettu myyntiin moottorikelkkailijoiden 1- ja 2-osaiset ajopuvut, kypärät, kengät ja käsineet. Moottorikelkkailijoiden varustepalveluun pontta ovat antaneet asiakkaiden tarpeet ja viimeisten talvien hyvät lumitilanteet.

Veljekset Siltala Oy

06 512 5105

Siltalantie 21

63610 Tuuri

www.veljeksetsiltala.fi

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

« Takaisin