Tomi Niskanen luotsaa Vimpelin Vetoa ensimmäistä kauttaan.

Tomi Niskanen luotsaa Vimpelin Vetoa ensimmäistä kauttaan.

Vedon treenikausi on sujunut hyvin

30.12.2020

Tomi Olli

Vimpelin Vedon superpesisjoukkue on päässyt harjoittelemaan syksyn ja alkutalven aikana hyvin, vaikka koronavirustilanne on tuonut haasteita. Pelinjohtaja Tomi Niskanen on tyytyväinen suojattiensa tekemiseen.

- Kaikki on mennyt hyvin, takana on neljä leiriviikonloppua. Tekemistä on kokonaisuudessaan leimannut innostuneisuus ja tekemisen halu. Koronatilanne on toki tuonut omia haasteita, mutta niihin on esimerkiksi treenipaikkojen osalta löydetty toimivia ratkaisuja, Niskanen sanoo.

Harjoituksissa Veto on hakenut erilaisia kuvioita ja ulottuvuuksia erityisesti sisäpeliin mutta myös ulkopeliin.

- Meillä on todella laadukas joukkue, jossa on nopeutta, lyöntivoimaa ja paljon taitoa. Silti meillä edelleen paljon piilossa olevaa potentiaalia, se on tarkoitus saada esille. On myös oltava huippukunnossa, milloin nämä ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa.

Selkeät tavoitteet

Lapuan Virkiän naisten peräsimestä Vetoon siirtyneellä Niskasella on menossa ensimmäinen kausi Saarikentän ylpeyden pelinjohdossa. Siviilityökseen Kuortaneen urheiluopistolla urheiluakatemian pesäpallolinjan päävalmentajana työskentelevä Niskanen myöntääkin alun saaneen hieman perhosia lentelemään.

- Alkuun oli toki jännitystä siitä, miten hommat lähtevät käyntiin. Kaikki on kuitenkin mennyt mukavasti niin joukkueen kuin kannattajien parissa.

Niin Niskasella kuin muullakin joukkueella on selkeä tavoite ensi kaudeksi.

- Se on kulta. Kaikki tekeminen tähtää tuohon päämäärään.

Hallikaudella Veto pelaa ensimmäiset harjoitusottelunsa 10. ja 17. tammikuuta Koskenkorvan Urheilijoita vastaan. Halli SM-pelit käynnistyvät Vedon osalta helmikuussa, samassa lohkossa ovat Seinäjoen JymyJussit, Kankaanpään Maila sekä Koskenkorva.

- Nuo pelit ovat harjoiteltujen asioiden sisäänvientiä ja treenaamista. Toki samalla haemme myös kilpailullista menestystä, sillä isännöimme aikanaan SM-lopputurnausta, Niskanen sanoo.

Vedon joukkue kaudelle 2021

Sopimuspelaajat: Elmeri Anttila 2021, Juho Heikkala 2021, Olli Heikkala 2022, Mikko Kanala 2022, Aleksi Lassila 2021, Matias Rinta-aho 2022, Mikko Vihriälä 2022, Severi Lassila 2022, Jere Saukko 2021, Perttu Ruuska 2021, Ville Takala 2021, Miska Mortensen 2021, Lauri Vihriälä 2022, Janne Mäkelä 2021, Teemu Isoketo 2021, Veli-Pekka Yli-Hirvelä 202.

Pelinjohto: Tomi Niskanen,1pj 2021 + optio 2022, Ismo Ankkuri,2 pj 2021, fysiikkavalmennus Petri Heikkinen 2021, joukkueenjohto Heikki Seppä, huoltaja Teemu Lassila, lääkäri Marja-Liisa Kivipelto.

« Takaisin