Hyväntekeväisyystapahtuman isä Tero Järvelä on jo valmiina ojentamaan pokaalin ottelun voittajalle.

Hyväntekeväisyystapahtuman isä Tero Järvelä on jo valmiina ojentamaan pokaalin ottelun voittajalle.

Varoja lapsille

9.12.2015

Hyväntekeväisyystapahtuman isä Tero Järvelä on jo valmiina ojentamaan pokaalin ottelun voittajalle.

Tomi Olli

Seinäjoen jäähallissa ollaan lauantaina 19.12. kello 17 hyvällä asialla kun S-Kiekko kohtaa Järvelä All Starsin. Idean isä Tero Järvelä operoi tapahtuman toista vuotta peräkkäin. Tällä kertaa pääsylipuilla, sponsorituella sekä pelipaitojen huutokaupalla kertyneet varat ohjataan Seinäjoen keskussairaalan vastasyntyneiden teho-osastolle sekä S-Kiekon junioritoimintaan. Pääsylippu tapahtumaan maksaa kymmenen euroa ja alle 12-vuotiailta viisi euroa. Alle kuusivuotiaat pääsevät ilmaiseksi.

- Viime vuotinen tapahtuma jätti hyvän maun, saimme kerättyä rahaa hyvään tarkoitukseen. Nyt on tarkoitus tehdä sama, ja toivonkin ihmisten täyttävän jäähallin lehterit. Ottelun jälkeisessä huutokaupassa on myös mahdollisuus hankkia pelaajien paitoja nimikirjoituksilla, Järvelä kertoo.

Tapahtuman hengessä ovat jo olleet mukana S-Kiekon vuonna 1999 syntyneet juniorit valmennustiimeineen.

- He lahjoittivat varoistaan huomattavan summan hyvälle asialle tehden näin todella hienon eleen ja teon, Järvelä kiittelee.

Useita huippunimiä

Pelin pyörteissä nähdään useita huippunimiä, sillä mukaan ovat tulossa muun muassa Duudsonien HP Parviainen, Oulun Kärppien puolustaja Atte Pentikäinen sekä seuran valmennustiimiin kuuluva kaksikko Toni Sihvonen ja Mikko Manner, Suomeen keihäänheiton eliittiin kuuluva Ari Mannio, huikean uran moukarinheitossa tehnyt Olli-Pekka Karjalainen sekä takavuosien huippukiekkoilija Johannes Alanen. Itsekin jääkiekkoa SM-liigassa pelannut Järvelä ei kuitenkaan pääse jäälle.

- Olkapääni operoitiin hiljattain, eli sen kanssa on oltava varovainen. Ohjeistan kuitenkin muita kuuluvasti, tapahtuman isä nauraa.

Jäällä tapahtuu erätaukojenkin aikana, sillä ensimmäisellä erätauolla taitojaan esittelevät Seinäjoen Taitoluistelijoiden RiverFalls, RiverPearls sekä RiverBulls. Toisella erätauolla menosta vastaavat Seinäjoen Urheilijoiden pikaluistelijat. Ennen ottelua kuultavan Maamme-laulun esittää Nuorisokuoro Lauluflikat.

« Takaisin