Valtatie 18 Seinäjoki - Alavus väliset linjausvaihtoehdot

Valtatie 18 Seinäjoki - Alavus väliset linjausvaihtoehdot

Valtatie 18 pääsuuntaselvitys Seinäjoki-Alavus valmistunut

26.10.2022

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) laati yhdessä Etelä-Pohjanmaan liiton kanssa pääsuuntaselvityksen Seinäjoen ja Alavuden välillä. Suunnittelua ohjasi ohjausryhmä, jossa tilaajien lisäksi oli mukana edustajia Seinäjoen kaupungista, Alavuden kaupungista, Kuortaneen kunnasta sekä Väylävirastosta. Työn suunnittelukonsulttina toimi Destia Oy. Pääsuuntaselvityksen tavoitteena oli löytää keskeiset kehittämistoimenpiteet valtatien 18 pitkän ajan kehittämiselle. Selvityksen aikana tunnistettiin erilaisia linjausvaihtoehtoja sekä toimenpiteitä, joiden toteuttamisen vaikutuksia on verrattu valtatielle asetettuihin tavoitteisiin.

Linjausvaihtoehtojen osalta tutkittiin lukuisia vaihtoehtoja, joista lopulta muodostettiin kaksi päävaihtoehtoa. Näistä ensimmäinen nojautuu valtatien 18 nykyiseen linjaukseen (VE1) ja toinen vaihtoehto (VE2) Kuortaneen Mäyryn kautta kulkevaan linjaukseen. Nykyistä valtatien 18 linjausta noudattelevat vaihtoehdot VE1A ja VE1B vähentävät yhteysvälin matka-aikaa ja pienentävät ajoneuvokustannuksia sekä parantavat liikenneturvallisuutta. Valtatien matka-ajan ja pituuden lyhentyessä liikennettä siirtyy käyttämään parannettua valtatieyhteyttä muilta reiteiltä. Mäyryn kautta kulkeva linjausvaihtoehto VE2 parantaa yhteysvälin Seinäjoki - Hakojärvi liikenteen sujuvuutta lyhentämällä matka-aikaa, vaikka kuljettu matka nykytilaan verrattuna pitenee. Lisäksi VE2 parantaa liikenneturvallisuutta. Hanke ei merkittävästi muuta liikenteen sijoittumista liikenneverkolla.

Vaihtoehtotarkastelun perusteella nykyiseen valtatielinjaukseen tukeutuvat linjausvaihtoehdot VE1A ja VE1B ovat yhteiskuntataloudellisesti kannattavampia kuin linjausvaihtoehto VE2. Parhaat hyödyt suhteessa kustannuksiin saadaan vaihtoehdosta VE1A. Investointikustannuksiltaan linjausvaihtoehto VE2 on halvin, mutta sen hyöty-kustannussuhde jää pienimmäksi. Selvityksen perusteella tienpitäjä (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus) on päättänyt edetä valtatien 18 jatkosuunnittelussa ensisijaisesti nykylinjaan tukeutuvan päävaihtoehdon VE1 mukaisesti. Alavaihtoehtojen tarkemmat linjaukset selviävät jatkosuunnittelussa.

« Takaisin