Antti Paalanen

Antti Paalanen

Valoa ja varjoja –tapahtuma Alavudella

27.9.2018

Antti Paalanen

Alavuden kaupunki järjestää Valoa ja varjoja – tapahtuman Rantapuistossa, Huhtalavalla perjantaina 28.9. klo 18.30 alkaen. Tapahtuman aluksi nähdään Alavuden partiolaisten valokulkue. Tapahtumassa näemme kaksi tulishowta, jossa tulitaiteilijat esittävät koreografista taidetta tulen avulla. Lisäksi alavutelaislähtöinen taiteilija Antti Paalanen musisoi. Tapahtumassa nähdään myös pariakrobatiaa sekä valotanssiesitys DuoSaran esittämänä. Alavuden kaupunki tarjoaa lämmikkeeksi glögiä Vietävän Hyvän piparin kanssa ja OmaSp jakaa heijastimia.

”Tapahtuman idea lähti siitä, että halusimme tarjota kuntalaisille maksuttoman, hieman erilaisen tapahtuman syksyn pimeneviin iltoihin”, toteaa Alavuden kaupungin vapaa-aikasihteeri Anu Katajamäki. ”Kesäaika on tunnetusti tapahtumia täynnä, mutta syksy on usein kiirettä työn, koulun ja arjen pyörityksen keskellä ja tuntuu, että uudelle tapahtumalle olisi kysyntää”, Katajamäki jatkaa.

Ensi vuonna kaupungin Hyvinvointipalvelut järjestävät Taiteiden yö – tapahtuman. Valoa ja varjoja – tapahtuma on esimakua ensi vuoden isommalle tapahtumalle.

Valoa ja varjoja – on maksuton, hyvän mielen tapahtuma, joka tarjoaa kuntalaisille elämyksiä syyskuun viimeiseen viikonloppuun.

« Takaisin