Vallatonta menoa Ähtärin Peränteellä

26.9.2019

Peränteen kylätalon valloittaa kauan odotettu komedianäytelmä Vallaton Vihtori. Näytelmän on käsikirjoittanut Raimo Suuronen  ja ohjannut Tuula Hankaniemi.

 Näytelmä kertoo hieman nukkavierusta kamreeri Vihtori Holopaisesta sekä hänen tomerasta vaimostaan Laina Holopaisesta, joka matkustaa kahdeksi viikoksi sairaan äitinsä luokse toiselle paikkakunnalle. Tuon kahden viikon ajan Vihtorin täytyy selviytyä kotona yksikseen vai täytyyköhän? Siitä saamme selvyyden tulemalla Peränteen kylätalolle.

 Näytelmä on kokoillan esitys. Komedia tempaa katsojan mukaansa sen ensimmäisestä kohtauksesta esiripun viimeiseen sulkeutumiseen asti. Väliajalla saamme nauttia puffetin antimista pikkurahalla.

 Näytelmää esitetään kuusi kertaa, ja ensi-ilta nähdään lauantaina 5.10. klo 19. Ikärajasuositus näytelmälle on 10 vuotta.

Näytelmän rooleissa esiintyvät Keijo Kaattari (Vihtori Holopainen), Anja Hakala (Laina Holopainen), Maija Setälä (Salli), Sami Sarvikas (Arska), Esko Jussila (Kaino Kankkunen), Eetu Setälä (Remu), Marja Ylikoski-Udd (farmaseutti, pankkivirkailija ja baarimikko) ja Kirsi Hirvilampi (lääkäri, hieroja ja Ruusu).

 Liput varattavissa ennakkoon.

Päivitämme  tietoja  Vallaton Vihtori-näytelmästä Peränteen Kyläseura ry:n Facebook-sivuilla.

 Peränteen Kyläseuralla on pitkät perinteet näytelmien esittämisessä. Toiminnassa ollaan mukana suurella sydämellä. Suuri kiitos kuuluu jokaiselle näytelmän eteen puurtaneelle! Peränteen Kyläseura toivottaa jokaisen lämpimästi tervetulleeksi katsomaan ja nauttimaan lämminhenkisestä komediasta.

 Järjestäjä Peränteen Kyläseura ry

« Takaisin