Maarit Hurmerinta on Uittokallio –Rockin toinen pääesiintyjä. Tapahtuma järjestetään lauantaina 24.7.2021.

Maarit Hurmerinta on Uittokallio –Rockin toinen pääesiintyjä. Tapahtuma järjestetään lauantaina 24.7.2021.

Uittokalliolla rokataan vanhaan malliin

22.7.2021

Vivi Triballi

Kimingin Nuorisoseura järjestää Karstulassa Uittokalliorockin jo kuudetta kertaa. Leppoisana maalaisfestarina maineensa vakiinnuttanut tapahtuma suo rokkikansalle tilaisuuden tavata vanhoja tuttuja nuorten sävellahjan hengessä.

Uittokalliolla ei kattauksesta tingitä, kun toisena pääesiintyjänä nähdään ja kuullaan Maarit Hurmerintaa.

  • Hänen ensilevytyksestään tulee ensi vuonna kuluneeksi 50 vuotta, muistuttaa markkinoinnista vastaava Helge Nylander.
  • Maarit jaksaa keikkailla edelleen puolisonsa Sami Hurmerinnan kanssa. Tutut hitit; Laakson Lilja, Lainaa vain ja Jäätelökesä ovat hittiklassikoita, jotka kaikki muistavat. Onpa Maaritilla myös oma postimerkki ja hänet on valittu sadan suomalaisen parhaan naisen listalle, jatkaa tapahtuman puuhamies Olli Möttönen.

Vaikka tapahtuma kiehtoo varmasti suuria ikäluokkia, myös nuoremmille ikäpolville löytyy omaa musiikkia moneen tyyliin.

 

Rokkiyhtye Peer Gynt antaa oman panoksensa tapahtumaan

  • Tämä vuosi on merkkipaalu myös hardrockyhtye Peer Gyntin historiassa. Heidän ensilevynsä julkaistiin 1976 ja sedät ovat jaksaneet heilua eri kokoonpanoissa jo 45 vuotta. Tosin alkuperäisestä porukasta on enää mukana yhtyeen perustanut Timo Nikki, valistaa Helge Nylander.

Peer Gyntin kulta-aikaa oli 80-luku, mutta nyt keikkatahti on jo hiljentynyt. Tätä harvinaista kasariherkkua on tarjolla Uittokalliorockissa. Maaritin ja Peer Gyntin lisäksi uudella ulkolavalla ja Uittokallion sisätiloissa lauteille nousee kuusi muuta mielenkiintoista kokoonpanoa.

  • Oiva Väre on yhteiskunnallisesti kantaaottavilla kappaleillaan saanut aikaan kotikaupungissaan Oulussa pientä poliittista kohua ja yhtye nauttii melkoista kulttibändin mainetta koko valtakunnassa, selittää Olli Möttönen.

Alkukesästä ensimmäisen levynsä julkaissut Mäyrälakit, iskelmärock-yhtye Toivakasta, on tuttu Jyväskylän musiikkiklubeilta. Katariina and Poor Fellas Savonlinnasta soittaa perinteisempää rockabillyä. Myös paikkakunnan omat bändit tuttuun tapaan pääsevät esille tapahtumassa monipuolisella kattauksella.

Raskaamman musiikin ystävätkin on huomioitu, kun Powerload soittaa ja rockia  kuullaan lisäksi Solifersilta.

  • Nuorisoseuran oma houseband Rustic Raven`s Band esittää sitten melodisempaa musiikkia, muistuttavat Möttönen ja Nylander.

He vakuuttavat, että tapahtuma voidaan järjestää turvallisissa olosuhteissa, kun anniskelualueena on koko laaja Uittokallion pihamaa.

  • Edelleen on silti hyvä noudattaa voimassa olevia koronasuosituksia, miehet muistuttavat.

« Takaisin