Tuurin Kyläkaupan valaistuksella panostetaan asiakaskokemukseen ja kestävään kehitykseen

22.12.2016

Tuurin Kyläkaupassa tähdätään asiakasviihtyvyyden lisäämiseen, ekologisen jalanjäljen pienentämiseen sekä kestävää kehitystä tukevaan toimintaan uusitun energiatehokkaan valaistusjärjestelmän kautta. Huipputeknologiaan perustuvan ratkaisun on toimittanut suomalainen Greenled, jonka valaisintuotanto on myös täysin kotimaista.

Veljekset Keskinen Oy on käynnistänyt Tuurin Kyläkaupassa laajamittaisen valaistusmuutoksen, jonka lähtökohtana on ollut Kyläkaupan energiatehokkuuden parantaminen, hiilijalanjäljen pienentäminen, asiakasviihtyisyyden ja työturvallisuuden lisääminen sekä kotimaisen tuotannon suosiminen. Muutos toteutetaan Kyläkaupan koko 92 000 m2 kokonaisalan laajuudelta. Ratkaisun toimittava Greenled Oy on Suomen johtava kokonaisvaltaisten valaistusratkaisujen toimittaja, joka painottaa valaisintuotannossaan energiatehokkuutta sekä tuotantoketjun ja teknologian kestävää kehitystä.

Uuden LED-valaisinjärjestelmän myötä Kyläkaupassa säästetään valaistukseen käytettävässä energiassa yli 60 %. Toimitusjohtaja Vesa Keskisen mukaan Kyläkaupasta haluttiin valoisa kokonaisuus, kestävä kehitys sekä asiakkaiden ja oman henkilöstön hyvinvointi huomioiden. ”Kestävään tehokkuuteen päästään vain oikeiden tekojen kautta. Arvostamme niin työntekijä- kuin asiakaskokemusta, meille kaupankäynnin lähtökohta on hyvinvoinnin tuottaminen ihmisiin ja ympäristöön vaikuttamalla. Kotimaisen tuotannon suosiminen on meille myös avainasia. Lisäksi lyhyt, vain 4,5 vuoden takaisinmaksuaika, tekee sijoituksesta meille kannattavan”, Keskinen painottaa.

Suomalainen Greenled tuottaa valaisimensa omassa tuotantolaitoksessaan Kempeleessä. Valaisintuotannossaan Greenled suosii ympäristöystävällisiä raaka-aineita ja ratkaisusuunnitelmat pohjataan energiasäästöjen maksimointiin. Valaistusjärjestelmän hyödyntäminen optimoidaan älyohjauksen avulla. Greenledin toimitusjohtajan Pertti Tahvanaisen mukaan Tuurin Kyläkaupassa päästään valaistusmuutoksen kautta suuriin ekologisiin vaikutuksiin. ”Kyläkaupan uudella valaistusratkaisulla säästetään vuositasolla energiaa noin 130 suomalaisen omakotitalon vuosikulutuksen verran. Samalla valaistuksen elinkaaren aikana hiilidioksidipäästöjä vähennetään sellainen määrä, jonka sitomista varten tulisi istuttaa yli 215 000 puuta. Kyläkauppaan hankittu kokonaisratkaisu edistää näin ollen kestävää kehitystä todella konkreettisella tasolla.”

« Takaisin