Kyläkaupalla käydään tulevana viikonloppuna ensimmäinen Tuurin Karaoketähti-kilpailu. Kilpailun alussa esiintyy tuore naisten Iskelmämestari Maria Pihlajamaa.

Kyläkaupalla käydään tulevana viikonloppuna ensimmäinen Tuurin Karaoketähti-kilpailu. Kilpailun alussa esiintyy tuore naisten Iskelmämestari Maria Pihlajamaa.

Tuurin Karaoketähti-kilpailu Kyläkaupalla viikonloppuna

25.7.2019

Ensi viikonloppuna Kyläkaupan Keskustorilla järjestetään ensimmäistä kertaa Tuurin Karaoketähti -kilpailu. Tapahtuman järjestää Hyvinkään ja Riihimäen karaokeharrastajat ry (Rikary) yhteistyössä Kyläkaupan kanssa ja kilpailun juontajana toimii raudanluja ammattilainen Petri Lehtinen. Hän juontaa sekä lauantaina 27.7. käytävän kilpailun, että sunnuntaina 28.7. pidettävän yleisökaraoken ja tanssit.

– Meille on suuri kunnia järjestää ensimmäinen Tuurin Karaoketähti-kilpailu, kertoo Leila Järvenpää, Rikaryn puheenjohtaja. -Meiltä on tulossa paikalle viiden hengen tapahtumatiimi, joka hoitaa lauantain kisan ja sunnuntain karaoketanssit Kyläkaupan avustuksella. Ilmoittautuminen kilpailuun tapahtuu paikan päällä Keskustorilla, lauantaina 27.7. kello 12-14. Samaan aikaan Keskustorilla pyörii myös yleisökaraoke. Tuurin Karaoketähti-kilpailu alkaa yleisökaraoken päätyttyä, kello 14.00. Tapahtuma jatkuu sunnuntaina Keskustorilla vielä yleisökaraokella ja -tansseilla kello 12-16.

Lauantaina ennen kilpailun alkua esiintyy Rikarya edustava Maria Pihlajamaa, joka voitti viime viikonloppuna Kiuruveden Iskelmäviikolla naisten Iskelmämestari-tittelin. Tuore mestari esiintyy myös sunnuntain yleisökaraoken alussa.

Selkeät säännöt

Kisa on avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille. Miehille ja naisille on omat sarjansa ja kummankin sarjan parhaat palkitaan. Kilpailussa ei ole alkukarsintoja, vaan voittajat ratkeavat saman päivän aikana. Osallistujia otetaan rajallinen määrä ilmoittautumisjärjestyksessä, joten oman kisapaikan varmistamiseksi kannattaa olla ajoissa ilmoittautumassa. Kilpailu käydään Hyvinkään ja Riihimäen karaokeharrastajat ry:n laitteilla ja levyvalikoimalla.

Kilpailussa lauletaan kolme kierrosta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuomaristo valitsee molemmista sarjoista 10-12 laulajaa toiselle eli semifinaalikierrokselle. Semifinaalikierrokselta finaaliin pääsee 5-6 laulajaa, joista tuomaristo valitsee molempiin sarjoihin voittajakolmikon.

Kilpailun säännöt, laululistat ja järjestäjien yhteystiedot ovat luettavissa www.tuuri.fi

« Takaisin