Kuva: Karhuseudun Etsintäkoirat

Kuva: Karhuseudun Etsintäkoirat

Tue pelastuskoiratoimintaa kävelemällä koirasi kanssa 25.-26. toukokuuta

22.5.2024

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä Agria Koirakävely on hyväntekeväisyystapahtuma, johon osallistumalla voi tukea Suomen Pelastuskoiraliittoa – yksinkertaisesti viemällä koiransa lenkille! Agria Eläinvakuutus lahjoittaa jokaista tapahtumaan osallistuvaa koiraa kohden 1 euron pelastuskoirille. Tapahtumaan osallistuminen on täysin ilmaista.

”Haluamme osaltamme olla tukemassa hyötykoiratoimintaa sekä jakaa tietoutta koirien tärkeästä roolista ihmisten hyvinvoinnin osatekijänä. Tänä vuonna meillä on ilo tukea pelastuskoiria, jotka tekevät erittäin arvokasta työtä viranomaisten apuna erilaisissa etsintäolosuhteissa”, sanoo Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja ja eläinlääkäri Heidi M. Elomaa.

Agria Eläinvakuutuksen keskeinen tavoite lemmikkivakuuttamisen lisäksi on edistää koirien yhteiskunnallista asemaa ja tukea koira-avusteista työtä.

”Haastamme kaikki koiranomistajat mukaan kävelemään hyvän asian puolesta toukokuun viimeisenä viikonloppuna! Agria Koirakävely on helppo tapa tehdä hyvää, ja toivommekin, että suomalaiset koiraihmiset osoittavat sankoin joukoin halunsa tukea pelastuskoiria”, jatkaa Elomaa.

Pelastuskoirat ovat hälytysvalmiudessa 24/7

Suomen Pelastuskoiraliitto ry on pelastuskoiratoimintaa harrastavien yhdistysten keskusjärjestö. Liiton jäsenyhdistysten hälytysryhmissä on yhteensä reilut 100 koulutettua koirakkoa, jotka ovat valmiudessa tehtäviin 24/7.

”Päästäkseen hälytysryhmään koirakon on läpäistävä kolmen tason lajikokeet (haku ja jälki), joiden jälkeen vaaditaan vielä läpäisy poliisin kanssa suunnitellusta Pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus viranomaiskäyttöön (Virta) -tarkastuksesta”, kertoo Suomen Pelastuskoiraliiton toiminnanjohtaja Mika Soininen.

Pelastuskoiraliitto kehittää pelastuskoiratyötä yhdessä poliisin ja pelastusviranomaisten sekä muiden pelastusalan järjestöjen kanssa. Pelastuskoiratoiminta on vapaaehtoistyötä ja liitto kuuluu myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhteistyöverkostoon.

”Olemme iloisia mahdollisuudesta olla Agria Koirakävelyn lahjoituskohde. Rahoituksen tiukkeneminen suhteessa todella laajaan kouluttautumiseen ja tehtävämäärään aiheuttaa pelastuskoiratoimintaan haasteita. Esimerkiksi vuonna 2023 hälytystehtäviä oli 331. Pelastuskoiraliitto haluaa kuitenkin pitää kiinni arvostaan, jossa yhteisö tukee toimijoitaan”, toteaa Soininen.

Miten voin osallistua?

Agria Koirakävelyyn voivat osallistua kaikki koiranomistajat ympäri Suomea. Hyväntekeväisyyskävelyn voi suorittaa missä tahansa – muista kuitenkin ilmoittautua etukäteen mukaan, jotta juuri sinun panoksesi lasketaan mukaan lahjoitukseen!

TOIMI NÄIN

  1. Ilmoittaudu mukaan: www.agria.fi/koirakavely
  2. Kävele koirasi kanssa haluamasi pituinen lenkki 25. tai 26. toukokuuta.
  3. Jaa kuva tai video lenkistänne Instagramissa #agriakoirakävely, @agriakoira tai Koirakävelyn omaan Facebook-tapahtumaan.

« Takaisin