Hiekkakuorma nousee ylämäkeen Sammissa.

Hiekkakuorma nousee ylämäkeen Sammissa.

Traktorit jyrisevät jälleen Sammissa

29.8.2019

Kylä valmistautuu vuoden tärkeimpään tapahtumaan, Traktorien mäkivetokisoihin.

Siikaisten pienessä kylässä Sammissa näkyy tavallista enemmän liikehdintää. Kylätalon valot palavat yömyöhään, pakettiautoja menee edestakaisin ja soramontulla huhkii miehiä traktoreineen. Kyläläiset ovat jälleen kerran koonneet voimansa, sillä on aika järjestää 13. Traktorien mäkivetokisat. Talkooväkeä on tosin tulossa kylän ulkopuoleltakin, sillä yli tuhat henkeä vetäväksi massatapahtumaksi kasvanut teemapäivä vaatii melkoisen määrän työtunteja.

Perinnetapahtuma pienillä lisämausteilla

Tapahtuma rakentuu vetokisan ympärille. Ideana on vetää traktoreilla kuormaa mäkeä ylös. Sarjoja on viisi ja lisäksi kaksi jokeria. Itse kilpailun lisäksi soramontulla on paljon muuta nähtävää ja koettavaa. Tapahtuma vetää moottoriurheilusta kiinnostuneiden lisäksi paikalle etenkin lapsiperheitä. Perheen pienemmille on ollut perinteisesti tarjolla maksutta polkutraktorikisa ja tivolimeininkiä.

-Mitä sitä hyvää systeemiä muuttamaan, toteaa kyläyhdistyksen uusi puheenjohtaja Riitta Merimaa. – Perinteistä pidetään kiinni ja sitten joka kerta tuodaan mukaan pientä lisämaustetta. Tänä vuonna Sammissa voi nauttia Hopeinen harmonikka – kilpailun voittaja Eveliina Elorannan musisoinnista. Lisäksi paikalliset taekwondo-harrastajat esittelevät taitojaan. Lasten viihdyttämisestä vastaa honkajokilainen Tivoli Laine, kuten aina ennenkin.

Janin letkautuksia ja paljon muuta tarjolla

Traktorien mäkivetokisat lauantaina 7.9.2019 klo 11

Siikaisten Sammissa, pääsymaksu 10€, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi, lisätietoja www.sammi.kapsi.fi

« Takaisin