
Noora Kiviniemi edustaa Töysän kenkätehtaan historiassa nuorempaa sukupolvea ja myöntää, että monille asiakkaillekin muistot tulvahtavat mieleen siinä vaiheessa, kun tehtaalle astuessa nenään kantautuu aidon nahan tuoksu. ”Pitkä historia on myös mahdollistanut sen, että täällä meillä työskennellään jo viidennessä polvessa! Ja se jos jokin on ihan mahtavaa”, Noora kertoo.
Töysän Kenkätehtaan kenkäkauppa palvelee laajennetussa myymälässä
13.10.2026

Vivi Hallapuro
Vaikka kenkien valmistus onkin Töysässä loppunut, on perinteikäs kenkäkauppa saanut hienon jatkon, kun kenkämyymälään on panostettu ja laatukenkiä on myynnissä joka lähtöön. Töysän Kenkätehtaan perinteet lähentelevätkin jo sataa vuotta.
- On hienoa olla osana kirjoittamassa pieni osuus tämän perheyrityksen pitkään ja hienoon historiaan, tunnustaa esihenkilönä myymälässä työskentelevä Noora Kiviniemi, jonka isä Harri Mäkelä toimii yrityksen toimitusjohtajana.
Työntekijöitä kenkäkaupassa on tällä hetkellä yrittäjien lisäksi kolme. Yritys on kokenut muutoksia ja upean laajennuksen.
Kun lopetimme omien kenkien valmistamisen kenkätehtaalla suutariemme eläköidyttyä, vapautui sen myötä pari vuotta sitten pakkaamon ja lähettämön tilat. Näin saimme laajennettua kenkäkauppaamme ja pystyimme kasvattamaan myymälämme yli 300 neliöiseksi, iloitsee Noora Kiviniemi.
Asiakkaat tyytyväisiä muutokseen
Muutos on ollut Noora Kiviniemen mukaan ainoastaan positiivista.
- Saimme laajennuspuolelle muun muassa suuren Skechers- kenkien osaston, josta asiakkaat ovat olleet innoissaan, kuten mekin. Uusien asiakkaiden palaute kauppaamme astuessaan on suurimmaksi osaksi erittäin hämmästynyttä siitä, miten suuri kenkäkauppa meillä onkaan. Onhan kenkäpareja kaikkiaan noin 20 000 kappaletta.
Ja kenkiä onkin myynnissä laidasta laitaan naisille, miehille sekä lapsille. Merkkejä on Töysän Kenkätehtaan myymälässä satoja ja kenkiä tuhansia.
- Meiltä löytyy jalkineita jokaiseen vuodenaikaan. Muun muassa Rieker, Skechers, Topman, Ilves, Jomos, Tamaris, Ecco, Pomar, Natura, Froddo, Chantana, Viking, Caprice, ja talven kestosuosikki Kuoma, luettelee Noora Kivimäki ja lisää, että tehtaan omavalmisteisiakin kenkiä kysytään vielä paljon, mutta niitä on enää vain vähän jäljellä.
- Verkkokaupassa olemme myyneet vain omavalmisteitamme, kuten kansallispukukengät, lapikkaat, supikkaat, jatsarit ja kumiteräsaappaat.
Tällä hetkellä Töysän kenkätehtaan kenkämyymälä palvelee lähinnä kivijalkakauppana.
- Tietysti puhelimitse ja sähköpostitse saa myös tilattua. Tai jos vaikka instagram tai facebook - videossamme näkyy kivat kengät, niin viestiä voi laittaa tulemaan, niin laitetaan ilman muuta postiin, Noora ehdottaa.
Vuosittain Töysän myymälässä käy vakioasiakkaita niin Suomen käsivarresta kuin pääkaupunkiseudultakin.
- Asiakaskuntamme on hurjan laaja. Ja miten kiva kohtaaminen se aina onkaan, kun taas tavataan ja jatketaan iloista juttua siitä mihin se viimeksi jäi. Sen olemme huomanneet, että esimerkiksi Seinäjoen alueelta tulleet asiakkaat ovat lisääntyneet paljon, paljastaa Noora Kiviniemi.
Laatukenkiä kysytään ja nostalgiaa muistellaan
Töysän Kenkätehtaan myymälässä kysytään eniten luotettavia käyttö- ja laatukenkiä.
- Aivan tavalliset laatukengät ovat ehdottomasti kysytyimpiä. Ne onneksi ovatkin myymälämme kivijalka. Nykypäivän kertakäyttökulttuuri on onneksi lisännyt myös tietoutta siitä, miksi kannattaa ostaa yksi laadukas kenkäpari, joka sitten kestää jopa vuosia.
Noora Kiviniemi kertoo, että liikkeessä palvellaan positiivisin asentein ja toivotetaan kaikki asiakkaat iloisesti tervetulleiksi.
- Meillä on tapana pitää iloinen pilke silmäkulmassa ja katse hymyssä suin eteenpäin. Siispä aina on myös jotain uutta mukavaa tiedossa. Mitä se sitten onkaan, jää nähtäväksi, sanoo Noora naurahtaen.
Myös tehtaan ja alueen nostalgista henkeä muistetaan usein.
- Paljon tulee mukavia ihmisiä, jotka muistavat asioita täältä. Tehtaamme on työllistänyt satavuotisen historiansa aikana niin valtavan määrän ihmisiä, että useilla kauempaakin tulevilla asiakkailla on paljon tarinoita kerrottavanaan. Milloin jonkun isä on ollut meillä töissä, milloin äiti tai isovanhempi. Tai sitten tulee muisteluita siitä, kuinka on päässyt lapsena leikkimään tehtaalle aikuisten tehdessä töitä, ja miten jännittävää se on ollut. Niitä tarinoita on ihana kuunnella, myöntää Noora Kiviniemi.