
Lauantaina 10.5. Hotelli Alavudessa esiintyy rautaisten ammattilaisten nelikko Timo Rautiainen, Jussi Lampi, Ville Ojanen ja Lauri Kotamäki.
Timo Rautiainen, Jussi Lampi, Ville Ojanen ja Lauri Kotamäki Hotelli Alavudessa
6.5.2025
Lauantaina 10.5. Hotelli Alavudessa syvälle sieluun käyvää tulkintaa tarjoilevat Timo Rautiainen, Jussi Lampi, Ville Ojanen ja Lauri Kotamäki. Monessa kokoonpanossa vaikuttavat rautaiset ammattilaiset esittävät vanhaa ja uutta suomalaista musiikkia omalla persoonallisella otteellaan.
Timo Rautiainen muistetaan parhaiten suomenkielisen metallimusiikin myyntilistojen ja kansansuosion kärkeen 2000-luvun alussa nostaneen Trio Niskalaukauksen johtohahmona. Rautiainen esiintyy sekä soolona että yhdessä nykyisin Alavudella vaikuttavan näyttelijä Jussi Lampin kanssa. Pitkän linjan muusikko Ville Ojasta ja Rautiaista yhdistää rakkaus perinteiseen kansanmusiikkiin, jota kumpikin on opiskellut sekä myös esittänyt niin tahoillaan kuin yhdessäkin. Muun muassa MäSä-duosta ja Kotamäki Companystä tuttu haitaripelimanni Lauri Kotamäki täydentää kvartetin.
Ovet keikalle aukeavat klo 21.00 ja showtime on noin klo 22.00. Ennakkoliput keikoille myy Tiketti ja lippuja saa myös ovelta. Hotellin artisti-iltojen pääsylipulla voi jatkaa tanssimista keikan jälkeen samaan hintaan alakerran yökerhossa 04.30 saakka. Yökerhossa musiikista vastaa tuttuun tapaan DJ Marko.
Kevään artisti-illoista viimeinen ennen kesätaukoa on 24.5., kun hotellin lavan valtaa Movetron.
Äitienpäivän juhlabuffet
Hotellin herkullinen äitienpäivän juhlabuffet on erinomainen vaihtoehto, jos haluat hemmotella rakkaitasi juhlapäivänä. Juhlabuffetin ensimmäinen kattaus on klo 12 ja toinen 14.30. Pöytävaraukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä aiempina vuosina molemmat kattaukset on varattu täyteen. Buffetin menun ja tarkemmat tiedot voi lukea Kyläkaupan mainosten yhteydestä tässä lehdessä.