Tommi Tiilikainen vaanii laumansa kanssa menetystä.

Tommi Tiilikainen vaanii laumansa kanssa menetystä.

Tiikerit ovat asemissa

23.9.2015

Tiikerit ovat asemissa

Tomi Olli

Viime kaudella lentopallon Mestaruusliigan sekä Suomen Cupin vienyt Kokkolan Tiikerit on jälleen valmiina menetykseen. Joukkueen kulmahampaat ja kynnet on päävalmentaja Tommi Tiilikaisen mukaan teroitettu raatelukuntoon.

- Ne on viilattu viimeisen päälle. Tavoite on pelata parasta Tiikerit-lentopalloa koskaan. Ydinteesimme ovat suuri energia, roihuava liekki ja valtava intohimo lentopalloon. Joukkueemme on muutoinkin erittäin fiksu, pelaajat tietävät mitä menestyminen vaatii, Tiilikainen kiteyttää.

 

Tiikerit uudistui täksi kaudeksi jonkin verran, sillä joukkueeseen liittyi neljä uutta kasvoa. Mielenkiintoisin tulokas on japanilainen libero Taichiro Koga. Lokakuussa 26 vuotta täyttävä pallojen nostaja oli Tiikerien kartoituksessa jo vuotta aiemmin.

- Silloin Hyvärisen Pasi tuli kuitenkin joukkueeseemme, mutta nyt on Kogan vuoro. Japanista Toyoda Gosei Trefuerza –joukkueesta tullut pelimies on sopeutunut hyvin Kokkolaan ja on varmasti meille suuri apu, Tiilikainen uskoo.

 

Tiikereiden riveistä ovat ensimmäisillä kierroksilla poissa maajoukkueen mukana olevat Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu sekä Tommi Siirilä. Se tuo Tiilikaisen mukaan lisää näyttömahdollisuuksia nuoriso-osastolle.

- He ovat kasvaneet viime kaudesta hurjasti ollen valmiina haastamaan kokeneempia. Joukkueessamme riittääkin leveyttä.

 

Kolme tavoitetta

Keltapaitojen päämurisijan mukaan joukkueella on alkavalle kaudelle kolme suurta tavoitetta: SM-kulta, Suomen Cup sekä menestyminen Euroopan kentillä.

- On varmaa, että nälkä on erittäin suuri, vaikka veimmekin viime kaudella kaksi pyttyä. Voittamisen tunteeseen ei kyllästy koskaan. Aina on myös paljon parannettavaa, mikä on suuri motivaattori.

- Kohennettavaa on varsinkin europeleissä. Meillä on joukkue, jolla on mahdollisuudet menestyä siellä. Nyt homman on toimittava oikealla hetkellä.

Lentopallon Mestaruusliigan pahimmiksi haastajiksi Tiilikainen nostaa Vammalan Lentopallon, Leka Volleyn, Loimaan Hurrikaanin sekä Pielaveden Sammon.

- Heidän joukkueensa ovat uusiutuneet ja vahvistuneet. Silti pahin vastustaja löytyy peilistä. Meidän on selätettävä omat demonimme, silloin olemme erittäin hankala haaste kelle tahansa, Tiilikainen toteaa.

 

« Takaisin