HP ja Jarppi kokeilivat aamuherätystä vähän isommalla kuminauhalla, mutta totesivat kahvin olevan parempi aamuvirkeyden antaja.

HP ja Jarppi kokeilivat aamuherätystä vähän isommalla kuminauhalla, mutta totesivat kahvin olevan parempi aamuvirkeyden antaja.

Tehkää koulussanne Suomen paras: Ei kiusata -luokka

15.9.2016

Duudsonien HP ja Jarppi Töysän Iivarissa:

Tehkää koulussanne Suomen

paras: Ei kiusata -luokka

Taisto Järvinen

  • Me uskotaan hyvään ja halutaan jakaa positiivisuutta, lapsenmielisyyttä ja pilkettä silmäkulmaan. Aikuisilta se joskus unohtuu, siksi on hyvä asennoitua jo nuorena positiivisuuteen. Luovuuteen pitää käyttää aikaa, etsiä vaihtoehtoisia reittejä ja heitellä ideoita, siten syntyy timantteja.
  • Ystävyys on meille tärkeä asia. Ilman ystävyyttä ja 25 vuoden toistensa tuntemista me ei oltaisi tehty juttuja, joita me olemme tehneet ja teemme edelleen.
  • Jos me oltais kiusattu toisia, eikä oltaisi kavereita, niin Duudsoneita ei olisi kuvattu. Kiusaamalla olisimme sössineet tämän homman jo teidän ikäisenä. Me haluamme kertoa sen, että kiusaamisella tehdään pelkästään pahaa sekä toisille että itselle. Tehkää te kouluissanne Suomen paras; Ei kiusata -luokka, oli Duudsonien Jarmo ”Jarppi” Leppälän ja ”HP:n” Hannu-Pekka Parviaisen viesti Töysän koululaisille.

HP suorastaan vaati, että kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, niin koulussa kuin vapaa-aikana. Yhdessä pitää toimia ja tehdä hyviä asioita samaan maaliin. Toisia ei saa raivata pois tieltä ajattelemattomalla toiminnalla, vaan toimia oikein ja tarvittaessa pyytää anteeksi.

  • Sun sanat ja teot voi jättää toiseen ihmiseen ruttuja ja haavoja. Sun pitää tuoda ympärilles hyvää mieltä ja iloa, siten et jätä lähimmäisiin ruttuja.

Me on saatu

hirveästi apua

Duudsonien polku on lähtenyt Jouppilanvuoren ”Joupiskan” rinteestä lumilautailun, skeittailun ja alamäkipyöräilyn merkeissä. Jarnon videokamera sai aikaan kuvien tallentamisen.

  • Meillä oli hauskaa, ja kaverit tykkäsivät, jopa naureskelivat tempuillemme. Meille syntyi unelma, kuten jollekin tulee unelma urheilussa tai vaikka halu olla prinsessa. Me halutiin näyttää tekemistämme  isommalle porukalle.
  • Kun Jarno muutti ”Isolle kirkolle”, niin pian sen jälkeen oltiin kuvaamassa omaa tv-ohjelmaa. Tavoitteena oli tehdä parempi kuin kanavan huonoin ohjelma, eli vähintään toiseksi huonoin. Ensimmäinen tv-ohjelma näki päivänvalon vuonna 2001.
  • Me on saatu hirveän paljon apua. Ilman apua ja kavereita ei tämä olisi onnistunut. Me nautitaan tästä ja halutaan nauttia jatkossakin, kiteytti Jarppi Duudsonien taustoja.

Meidän suomalaisten auttamisprojektien tiellä on yksi juttu: Me ollaan maailman parhaita auttamaan, mutta maailman huonoimpia pyytämään apua.

  • Kaikille tulee tilanteita, joissa tuntuu, että ovi ei aukene. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, jos uskot omiin unelmiisi, olet valmis tekemään töitä ja pyytämään apua. Itse voit päättää unelmista, eikä unelmien tarvitse olla tv-ohjelmia, ja todellakin on myös muita unelmia, evästivät HP ja Jarppi.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Töysän paikallisyhdistyksen tarjoaman tilaisuuden järjestelyissä olivat mukana lisäksi Alavuden kaupunki, Pakkalan Liikenne, Töysän Säästöpankkisäätiö, Oma Säästöpankin Töysän konttori, Mainosmaa Oy ja salibändijoukkue Seinäjoen Mailattomat.

« Takaisin