Jos kahden euron kolikon uloin osa uppoaa uraan kokonaisuudessaan, ovat kesärenkaat urasyvyydeltään vielä turvallisessa kunnossa. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva

Jos kahden euron kolikon uloin osa uppoaa uraan kokonaisuudessaan, ovat kesärenkaat urasyvyydeltään vielä turvallisessa kunnossa. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva

Tarkista kesärenkaiden kunto vaihdon yhteydessä

1.4.2020

Kevääseen kuuluva renkaanvaihdon sesonkiaika on jälleen käsillä. Liikenneturva muistuttaa, että vaihdon yhteydessä on tarkistettava renkaiden kunto ja vaihdettava huonokuntoiset suosiolla uusiin. Kuluva kevät on viimeinen ennen siirtymistä uuteen tieliikennelakiin, joka tuo muutoksia myös rengasasioihin.

Viimeistä kevättä voimassa olevan tieliikennelain* mukaan talvirenkaiden käyttöpakko päättyi helmikuun lopussa ja nastallisia talvirenkaita saa käyttää toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin – tänä vuonna 20.4. – ja myöhempäänkin, mikäli keli sitä edellyttää. Kesärenkaiden vaihto lienee kuitenkin ajankohtaista suuressa osassa maata jo ennen pääsiäistä.

”Renkaanvaihdon ajankohtaa harkitessa on tärkeää pohtia sekä keliä että omaa ajoympäristöä. Etelässä kunnon talvea ei oikeastaan ole tullutkaan, mutta olosuhteet voivat muuttua pohjoista kohti mentäessä ja vaihdella vielä matkan aikanakin esimerkiksi vuorokaudenajan mukaan. Kannattaa mieluummin pelata varman päälle kuin vaihtaa kesärenkaisiin liian hätäisesti”, ohjeistaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

1.6.2020 voimaantulevassa tieliikennelaissa* siirrytään renkaiden osalta kohti keli- ja tilannekohtaista harkintaa tiukkojen päivämäärien sijaan. Nykylaissa talvirengaspakko kesti joulukuusta helmikuuhun, uudessa laissa talvirenkaita tulee käyttää sään tai kelin sitä edellyttäessä marraskuusta maaliskuuhun.

”Uuden lain myötä renkaita ei tarvitse vaihtaa pelkästään kalenterin perusteella, mutta useimmat ovat varmasti käyttäneet kelin mukaista harkintaa jo tähänkin asti sekä syksyisin että keväisin talvirengaspakkoajan ulkopuolella. Autoilijan tulee jatkossakin huolehtia ennakoiden, että talvi ei yllätä ja alla on lain ja kelin edellyttämät renkaat”, Elovaara summaa.

Huonokuntoiset renkaat uusiin

Renkaanvaihdon voi antaa ammattilaisten käsiin, mutta varsinkin jos operaation tekee itse, on kiinnitettävä erityistä huomiota renkaiden kuntoon. Huonokuntoiset renkaat kannattaa suosiolla vaihtaa uusiin kumeihin.

”Ei kannata ajatella, että jospa näillä niukin naukin pärjäisi vielä tämän kesän. Renkaat ovat turvallisuuden kannalta yksi tärkeimmistä asioista autossa. Koko ajoneuvon hallinta riippuu niiden pitävyydestä. Renkaiden kunnon lisäksi vaihdon yhteydessä on tarkistettava rengaspaineet, ja niitä kannattaa seurata tasaisin väliajoin läpi vuoden”, kannustaa Elovaara.

Renkaiden suorituskyky esimerkiksi märällä tienpinnalla heikkenee jo selvästi ennen kuin lain vähimmäisvaatimus (kesärenkailla 1,6 mm) urasyvyydessä on saavutettu. Sadekelillä vesiliirron riski kasvaa merkittävästi huonokuntoisilla renkailla.

”Kesärenkaiden riittävän urasyvyyden voi tarkistaa helposti esimerkiksi kahden euron kolikolla. Jos sen uloin osa uppoaa uraan kokonaisuudessaan, ovat renkaat urasyvyydeltään vielä turvallisessa kunnossa. Jos renkaiden kuluneisuudessa on eroja, kannattaa laittaa parempikuntoiset kumit taakse”, vinkkaa Elovaara.

« Takaisin