Ne Toiset-bändin pojat ottavat rennosti tauon aikana.

Ne Toiset-bändin pojat ottavat rennosti tauon aikana.

Tanssiyhtye Ne Toiset SM-finaalissa Keravalla

21.4.2022

Yhtye tanssittaa Ylistaron Ylipäässä 23.4.

Vaasasta, Mustasaaresta ja Isostakyröstä  koostunut kuusimiehinen tanssiorkesteri Ne Toiset on selviytynyt karsintojen kautta tanssiorkesterien SM-finaaliin,  25.5. Alfa-TV:n studiolle Keravalle. Voittajan valitsee yleisö ja tuomaristo. Finaaliin selvisi kolme orkesteria: Ne Toiset, Kati ja Kuiskaus sekä Albert Salminen & The Gallants. Finaali tulee suorana lähetyksenä Alfa-TV:ltä.
Ne Toiset on perustettu 2014 pienempänä kokoonpanona. Nykyinen 6-miehinen orkesteri on ollut koossa vuodesta 2019 saakka.

Haastattelimme Janne Vedenjuoksua, jonka soitin on kitara. Muut jäsenet ovat Antti Hartikainen; rummut, Jani Hietamäki; urut, Hans Ahllund; kitara, Lasse Syrjälä; basso, laulusolisti on Joel Jaakkola

-Yhteissoitto toimii ja näkemykset sekä huumori kohtaa, jonka myötä keikoilla ja treeneissä viihdytään, yhtyeen ikäjakuman rakentuessa nuorekkaasta innokkuudesta, ja kokemuksen tuomasta viisaudesta..

-Ohjelmistomme koostuu selkeärytmisestä, rautalankapainotteisesta beat- ja tanssimusiikista. Paljon soitetaan tuttuja kappaleita eri vuosikymmeniltä, mukaan lukien humpat, tangot, valssit ja jenkat.

-Selviytyminen kolmen parhaan joukkoon SM-finaalissa on tuonut mukavasti näkyvyyttä valtakunnallisesti, ja poikii
toivon mukaan keikkoja ympäri Suomen. Mahdollisen voiton myötä tulisi ison ohjelmatoimiston yksinmyyntisopimus ja myös mahdollinen levytyssopimus.

Janne Vedenjuoksu toivoo runsaasti tanssijoita ja kuulijoita ensi lauantain keikalle Ylistaron Ylipäähän.

« Takaisin