Tanssitaan hippulat vinkuen

12.4.2018

Laihian kansantanssijat juhlistaa 20-vuotista taivaltaan järjestämällä kansantanssikonsertin Hippulat vinkuu sunnuntaina 15. huhtikuuta kahdessa eri paikassa. Ensimmäinen esitys on klo 14.30 Laihian Nuorisoseuralla ja toinen klo 18 Pohjankyrön talossa Isossakyrössä.

Konsertissa esiintyy kansantanssijoiden lisäksi sähkökitarapelimanniksi itsensä luokitteleva Juha Nukarinen, joka säveltää ja sanoittaa paljon omaakin musiikkia. Näiden kappaleiden tyyli lähentelee kupletteja. Laulut ovat osin hyvin ajankohtaisia, kuten konsertissa kuultava Kiky-aiheinen punk-jenkka.

 

Kansantanssijoiden tavoite on ollut ylläpitää perinteistä tanhuharrastusta. Esityksiä varten tansseja on kuitenkin muokattu katsojaystävällisempään suuntaan. Tarkoitus on näyttää, että piiri ei ole ainut muoto, eikä 10-vuoroisia tansseja esitetä sellaisenaan.

Ohjelmistossa on mukana myös useita uusia sommitelmia, joissa on kuitenkin nähtävissä perinteiden vaikutus. Vauhdikkuus on leimallista näille tansseille.

Ryhmä elävöittää esityksiään lauluilla. Osa niistä on rempseitä kansanlauluja, mutta on mukana pätkiä iskelmistäkin, kuten tanssisikermässä Lauantain toivotut.

Ryhmää ohjaa Arja Korjus-Hietala ja säestyksestä vastaavat Jussi Jussila ja Tarja Koukkunen.

« Takaisin