Kaija Pohjola ja Jaska Mäkynen.

Kaija Pohjola ja Jaska Mäkynen.

Tangokuninkaallisten 30 vuotisjuhlakonsertti Vaskivedellä

15.2.2023

Sunnuntaina 5.3.2023 klo 16 Virroilla, Vaskiveden Nuorisoseurantalolla on tarjolla harvinainen tapahtuma. Vuoden 1991 tangokuninkaalliset Kaija Pohjola Tampereelta  ja Jaska Mäkynen Seinäjoelta  pitävät siellä 30 vuotisjuhlakonserttinsa. Pääsylippuun sisältyy pullakahvit väliajalla. Aloite konserttiin lähti Nuorisoseuralta, johon JM-Musa innolla tarttui. Konserttia on rakennettu syksystä lähtien talkoohengessä.

 

Juhlakonsertti on myös 104 vuotiaan Vaskiveden Nuorisoseura ry:n tukikonsertti.

Merkittävänä tukijana OmaSp:n Alavuden konttori säätiönsä kautta.  Nuorisoseurantalon ylläpitoon varat on hankittu normaalivuosina Myllyniemen rantalavan tuotoilla. Täysin kylän talkooväen voimin vuodesta 1959. Kolmena viime vuonna koronpandemian vuoksi tansseja ja tilaisuuksia on jouduttu peruuttamaan. Lisäksi vuosina 2018 – 2020, juuri ennen koronaa kaunis rantalava kunnostettiin tiptop kuntoon, jälleen talkoovoimin.  Konsertilla ja sen tukijoiden avulla helpotetaan lavan ja nuorisoseurantalon omistavan Vaskiveden Nuorisoseura ry:n taloudellista tilannetta.

 

Lainaus tangokuningas Jaska Mäkyseltä kaikkien hienojen lavojen ja tanssilavakulttuurin puolesta hänen elämänkertakirjastaan Kuninkaan tie:                      "On hienoa, että lavoja on saneerattu ja niistä pidetään huolta. Toivon lavojen elinkaaren jatkuvan tulevaisuuteen siten, että ne tulevatkin artistit, jopa ne syntymättömät tähdet, pääsevät kokemaan lavojen lumovoiman ajallaan".

« Takaisin