Valtteri Vainionpään mielestä nyt on korkea aika tarkistaa talvirenkaiden kunto. Myös vanteet on hyvä laittaa ajan tasalle, jotta ajaminen talvikeleillä on turvallista.

Valtteri Vainionpään mielestä nyt on korkea aika tarkistaa talvirenkaiden kunto. Myös vanteet on hyvä laittaa ajan tasalle, jotta ajaminen talvikeleillä on turvallista.

Talvirenkaat kannattaa asentaa mieluummin hieman etuajassa

10.10.2019

Taisto Järvinen

Turvallisuus edellä maantielle tähän aikaan vuodesta

Talvirengaspakko on Suomessa joulukuun alusta helmikuun loppuun. Talvirenkailla saa kuitenkin ajaa marraskuun alusta lähtien ja aina silloin, kun keliolosuhteet talvirenkaita edellyttävät. Ajamalla tavirenkailla aina, kun keliolosuhteet sitä edellyttävät, tehdään iso työ oman ja muiden tiellä liikkuvien liikenneturvallisuuden hyväksi.

Pohjois-Suomessa on lunta satanut, ja meidän kotimaisemissamme on aamuliukkautta koettu. On aika selvittää talvirenkaiden kunto, ja tehdä tarvittavat toimenpiteet liikenneturvallisuuden nimissä.

Raahen Rengas ja Laite Oy:n Jalasjärven toimipisteen vastaava Valtteri Vainionpää sanoo tärkeää tähän aikaan vuodesta olevan keliolosuhteiden ennakointi. Hyvän pohjan ennakointiin antaa nykyisin melko pitkälle luotaavat säätilan ennusteet.

  • Ajokelin ennakointi ja renkaat autoon kelin mukaan on ydinjuttu. Autoilijat toki ennakoivat melko hyvin ja renkaat ovat tänä päivänä keskimäärin verraten hyvässä kunnossa.
  • Hyvät talvirenkaat ovat tärkeä turvallisuustekijä. Voidaan sanoa, että talvirenkaat on väärä säästämisenkohde. Talvella saattaa äkkitilanteita liikenteessä tulla helpommin kuin kesällä valoisan aikana, Vainionpää kiteyttää.

Nastarenkaat ovat edelleen talvirenkaiden ykkös-suosikkeja, niinpä valtaosa autoilijoista ajaa nastarenkailla. Kitkarenkaiden osuus toki lisääntyy koko ajan. Yksi kitkarenkaiden puolestapuhuja on renkaista tuleva vähäisempi ääni. Goodyear on valmistanut renkaan, joka vaahtomuovikerroksen ansiosta hiljentää ääntä jopa 50 prosenttia. Kyseisistä renkaista löytyy sekä nasta- että kitkarenkaat.

Valmiina rengassesonkiin

Rengassesonki on tuttu käsite keväällä ja syksyllä. Niinhän se on, että renkaidenvaihdoista valtaosa tehdään muutaman viikon aikana. Valtteri Vainionpää muistuttaa edelleen ennakoimisesta.

  • Olemme valmiina talvirenkaiden vaihtoon. Kannattaa muistaa, että meiltä löytyvät myös vanteet. Voidaan sanoa renkaita löytyvän fillarista pillariin. Valikoima on laaja ja liikkeestä on kaikki yleisimmät rengasmerkit.
  • Suosittelemme ennakoimaan syksyn nopeasti huonontuvaa säätä ja vaihtamaan talvirenkaat hyvissä ajoin. Talvirenkaat voi hyvin vaihtaa alle jo tällaisella säällä. Näin toimien vältytään myös pahimmalta ruuhkalta, eikä jouduta pulaan talven yllättäessä.

Nastat ja renkaan kulutuspinta eivät kulu syksyllä merkittävästi muutaman viikon aikana, vaikka renkaat vaihdetaan jo nyt. Keväällä renkaat kuluvat karkeiden tienpintojen vuoksi suhteellisesti nopeammin. Yleensä autolla ajetaan pääteillä paljaalla asvaltilla melkein koko talvi.

  • Renkaiden hankinta on kohtalaisen iso menoerä. Liikkeemme tarjoaa renkaiden ostajille 12 kuukautta korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Maksamalla renkaat vuoden mittaan, ei summa tunnu niin isolta ja autoilijat saattavat siinä tilanteessa hankkia hieman aiottua paremmat renkaat.
  • Goodyearin renkaista on voimassa alennuskampanja nopeimmille renkaiden ostajille. Kampanjahyöty voi rengassarjaan olla jopa 100 euroa, Valtteri Vainionpää evästää.

Raahen Rengas ja Laite Oy

Hallitie 6, 61600 Jalasjärvi

050 432 5898

raahenrengasjalaite.fi

Liike on avoinna:

ma-pe klo 8-17, la 9-14

« Takaisin