Vaatetusliike Veljekset Siltalaa voidaan hyvällä syyllä kutsua perheyritykseksi, kun jutuntekopäivänä olivat töissä Janniina, Kari, Marja, Jere ja Janne Siltala.

Vaatetusliike Veljekset Siltalaa voidaan hyvällä syyllä kutsua perheyritykseksi, kun jutuntekopäivänä olivat töissä Janniina, Kari, Marja, Jere ja Janne Siltala.

Syksyn tuulet puhaltavat Vaatetusliike Siltalassa

29.8.2019

Taisto Järvinen

Valtaosa syyssesongin uutuuksista saapunut liikkeeseen

Selvä merkki kesäkauden hiipumisesta ja syksyn tulosta on vaatetusliikkeiden sesonkituotteiden vaihtuminen. Veljekset Siltalan Vaatetusliikkeessä Tuurissa eletään ajan hengessä, niinpä syksyn uutuudet ovat valtaosin esillä. Lähinnä vain toppavaatteet tulevat liikkeeseen hieman myöhemmin syksyllä.

Toimitusjohtaja Jere Siltala sanoo vaatteiden värimaailman muuttuneen luonnosta löytyvien syksyn värien suuntaan.

  • Syksyn värit ovat murrettuja sävyjä, kuten okra, terra, viininpunainen ja syvänvihreä. Syksyn värit näkyvät etenkin neuleissa ja kauluspaidoissa. Juhlavammissa vaatteissa, kuten miesten puvuissa on tutun mustan lisäksi hiipinyt tummansinisiä sävyjä.

Marja Siltala sanoo kukkakuosien olevan vahvasti mukana kesän tapaan edelleen syksyn vaatteissa. – Naisten vaatteissa kukat ovat syksyn väreissä, ja niistä löytyy runsaasti murrettuja sävyjä, kuten miesten vaatteissa. Lisäksi vaatteissa on myös graafisia kuvioita.

Puheen kääntyessä vaatteiden muodin sektorille, sanoo Marja Siltala että aikaisemman ”slimmin” linjan lisäksi on tullut väliempi, suorempi malli esim. naisten takkeihin ja neuleisiin.

  • Miesten puolella jatkuu hivenen kavennettu linja. Valtaosa miesten vaatteista on aikuisen miehen kapeahkoa, normaalimitoitettua tyyliä. Miesten muoti on pysynyt suhteellisen samanlaisena, kuin se on viime vuosina ollut. Uutta ilmetä haetaan värimaailmasta ja eri materiaaleista, Jere Siltala pohtii.

Asiakkaat laatutietoisia

Tänä päivänä puhutaan ja kirjoitetaan isoilla kirjaimilla vastuullisuudesta ja ekologisuudesta. Vaatteiden parissakaan ei voida puheenaiheelta välttyä. Myös Veljekset Siltalassa ollaan asiaan kiinnitetty huomiota, koska asiakkaat ovat yhä enemmän kiinnostuneita vaatteiden materiaaleista ja alkuperästä.

  • Yhä useammin ostetaan laadukkaampia vaatteita, ja tehdään valintoja eettisesti kuluttajan oman arvomaailman perusteella. Vaatteen valinnan tärkeitä tekijöitä ovat kuitenkin edelleen se, miltä vaate näyttää ja tuntuu päällä. Myös hinta on tärkeä, Jere Siltala kiteyttää.

Vaatetusliike

Veljekset Siltala Oy

Siltalantie 21

63610 Tuuri

www.veljeksetsiltala.fi

 

Turvallista jäädä eläkkeelle

Tulevan syyskuun 5. on merkittävä päivä Veljekset Siltalan liikkeessä, kun naisten- ja lastenvaatteiden sisäänostajana ja asiakaspalvelijana yli 30 vuotta toiminut Marja Siltala siirtyy työelämästä eläkkeelle.

Marja Siltala jää viettämään eläkevuosia hyvällä mielellä siitä syystä, että liike jää poikien Jeren ja Jannen sekä tyttären Janniinan hoitoon. Haikeutta hän tuntee siitä, että päivittäinen yhteistyö pitkäaikaisten työkaverien ja tuttujen asiakkaiden kanssa jää harvemmaksi.

  • Vaatteiden sisäänosto on työnä muuttunut valtavasti. Aikaisemmin edustajat kävivät liikkeessä esittelemässä uusia mallistoja ja kuoseja. Tänä päivänä heistä vain muutamat käyvät liikkeessä. Vaatemallistot ovat niin isoja, että me käymme mallistojen luona, lähinnä Helsingin seudulla, ja ostot tehdään siellä.
  • Ostopäätökset ja tilaukset pitää tehdä aina vain aikaisemmin. Esimerkiksi nyt ostetaan täyttä päätä ensi kevään vaatteita. Ostaminen sinällään on vaikeutunut, kun ostot pitää tehdä kerralla. Vaatteita ei juurikaan tehdä enää varastoihin, ja täydennyksiä ei siten juurikaan ole saatavana.

Marja Siltalan eläkkeelle siirtymisen merkeissä Veljekset Siltalan liikkeessä tarjotaan asiakkaille täytekakkukahvit perjantaina 6.9.

« Takaisin