Pian nähdään tuulettaako pudotuspeleissä kuusi juoksua iskenyt Vimpelin Mikko Rantalahti myös välierissä.

Pian nähdään tuulettaako pudotuspeleissä kuusi juoksua iskenyt Vimpelin Mikko Rantalahti myös välierissä.

Superpesiksen välierät alkavat

26.8.2015

Pian nähdään tuulettaako pudotuspeleissä kuusi juoksua iskenyt Vimpelin Mikko Rantalahti myös välierissä.

Tomi Olli

Superpesiksen välierät pyörähtävät käyntiin torstaina. Naisten puolella neljä peräkkäistä SM-kultaa kahmaissut Lapuan Virkiä pudotti puolivälierissä Viinijärven Urheilijat puhtaasti voitoin 3-0. Vastaansa Lapua saa Rauman Feran joka päätti Kankaanpään Mailan kauden myös voitoin 3-0. Virkiän kakkospelinjohtaja Timo Kankaanpään mukaan joukkueen tason täytyy nousta pelien kovetessa.

- Viinijärvi-sarja oli kokonaisuudessaan hyvää menoa, ja saimme hoidettua homman tavoitteen mukaan suoraan kolmessa ottelussa. Silti jatkossa täytyy saada lisää terävyyttä niin sisä- kuin ulkopeliin. Samalla niin sanottujen helppojen virheiden määrän on oltava aiempaa pienempi.

Kankaanpään mukaan suurta roolia ottelusarjassa näyttelee kotietu.

- Se on erittäin tärkeä elementti. Lapuan Lukkarilan stadion ei ole kellekään helppo paikka vierailla. Meillä on siellä virtaa ja voimaa, kuten kentän ohi puskevissa junissa. Haemmekin finaalipaikkaa luottavaisin mielin, Kankaanpää toteaa.

Naisten toisessa välieräsarjassa kohtaavat Jyväskylän Kirittäret ja Porin Pesäkarhut. Jatkopaikka irtoaa kolmella voitolla.

Miehissä tasaista

Vimpelin Veto eteni miesten puolella välieriin. Runkosarjan voittaja sai kuitenkin tehdä täyden päivätyön Pattijoen Urheilijoiden kanssa, sillä puolivälierävääntö päättyi 3-1. Vaikka Vedolla on vahva apu kotikentästä ja Saarikentän yleisöstä, on otteissa paljon parantamisen varaa välieriä ajatellen. Pattijokea vastaan ajatus herpaantui välillä pahastikin ja suoritukset olivat sen mukaisia. Veto lähtee joka tapauksessa selkeänä suosikkina välieräsarjaan. Pohjalaisten vastustaja oli lehden mennessä painoon vielä epäselvä, sillä Jyväskylän Kiri ja Kouvolan Pallonlyöjät pelasivat maanantai-iltana ratkaisevan viidennen puolivälieräottelun.

Miesten puolella sarjan suurin positiivinen yllättäjä oli Alajärven Ankkurit. Vaikka joukkue taipui Sotkamon Jymylle puolivälierissä voitoin 3-0, saavat keltapaidat olla kauteensa erittäin tyytyväisiä. Positiivista tällä kaudella oli myös Kitron stadionille saapunut mukava yleisömäärä. Alajärven pudottanut Sotkamo kohtaa välierissä Joensuun Mailan.

Tyytyväisiä pesäpallokauteen ollaan myös lajia tarkasti seuraavassa Guts.comissa. Yrityksen analyytikot kiittelevät sarjan yllätyksellisyyttä.

- Tasaisen sarja toi piristävän elementin pelirintamalle, sillä yllätykset ovat jokaisen lajin suola. Odotammekin mielenkiinnolla kuinka loppurytinässä käy. Toivottavasti paras kuitenkin voittaa, eivätkä aurinkopallot ratkaise mitaleita, Gutsilta todetaan.

« Takaisin