Göran Eklund kannustaa ihmisiää yrittämään.

Göran Eklund kannustaa ihmisiää yrittämään.

Suomen Peltikatteelta laadukkaat peltituotteet

28.10.2021

Aleksi Mansikkamäki

Mustasaaressa toimiva Suomen Peltikate Oy valmistaa kattopeltejä ja muita rakentamisessa tarvittavia peltituotteita tilausten mukaisesti. Yrityksen nimenä toimi aikaisemmin Luodon Peltikate Oy, nimi muuttui huhtikuussa Göran Eklundin ostettua yrityksen itselleen. Toimitusjohtaja Eklund näkee yrittäjyyden mielenkiintoisena haasteena.

-Kiireitä ja haasteita riittää, mikä on pelkästään hyvä asia. Yrittäjäksi lähteminen on ollut minulta oikea päätös.

Tehtaalla valmistetaan katto- ja seinäpeltejä, räystäs- ja päätylistoja, lumiesteitä sekä muita peltituotteita asiakkaiden tilausten mukaan. Sanaa peruspäivä tehtaalla ei tunneta, sillä päivät poikkeavat toisistaan huomattavasti.

-Päivät ovat hyvin toisistaan poikkeavia, Tehtäväni on kantaa vastuu yrityksestä sekä tilausten vastaanottaminen.

 

Nopeus valttina

Tällä hetkellä tehtaalla työskentelee kaksi henkilöä, heidän lisäksensä maakunnasta löytyy asentajia ja peltiseppiä, jotka toimivat alihankkijoina omien toiminimiensä alla. Yrityksessä halutaan erityisesti panostaa tuotteiden hyvään laatuun sekä asiakaspalveluun. Eklundin mukaan on pari asiaa, jotka erottavat yrityksen kilpailijoistaan.

-Tärkeää on nopeus, asiakkaamme saavat pellit meiltä todella vauhdikkaasti. Myös kaksikielisyys on meille iso etu, meiltä sujuvat ruotsin- ja suomenkieli.

Suomen Peltikate tarjoaa myös kotiinkuljetuksen ja tuotteet ”katolle nostettuna”, mikäli asiakas ei pääse itse tuotteita noutamaan.

-Kotiinkuljetuksen lisäksi meiltä löytyy useita autonperänkärryjä, joita asiakkaamme voivat veloituksetta lainata kuljetuksen ajaksi.

 

Pääpaino kesässä

Kiireisintä aikaa peltiyrityksessä eletään keskikesästä loppusyksyyn, silloin ihmiset tekevät eniten remontteja ja uusivat kattojensa peltejä. Lisäksi uusien talojen rakentamiseen otollisin aika on kesäisin.

-Tänä kesänä säät ovat olleet mainiot tehdä esimerkiksi kattoremonttia, Kesän aikana myös koronan vaikutus näkyi peltituotealalla positiivisena, sillä ihmisillä oli enemmän aikaa laittaa esimerkiksi kesämökkiensä katot kuntoon.

Tulevaisuuden suhteen Eklundilla on suunnitelmana laajentaa yritystä ja löytää tuotteilleen jälleenmyyjiä eripuolille Suomea.

-Olisi hienoa laajentaa ja tehdä yritys tunnetuksi koko maassa.


Yhteystiedot

Suomen Peltikate Oy

Teollisuustie 4, Sepänkylä, 65610 Mustasaari

puh. 050-5523667

« Takaisin