Vanhempien hyväksytyt terveystutkimustulokset ovat useissa roduissa Suomessa edellytys sille, että pentue voidaan rekisteröidä Suomen Kennelliiton rotukoirarekisteriin. iStock

Vanhempien hyväksytyt terveystutkimustulokset ovat useissa roduissa Suomessa edellytys sille, että pentue voidaan rekisteröidä Suomen Kennelliiton rotukoirarekisteriin. iStock

Suomalaiset koiranomistajat ja kasvattajat ovat kiinnostuneita koiriensa terveydestä

17.4.2024

Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin vuonna 2023 yli 103 000 terveystutkimuslausuntoa.

Suomi on yksi maailman kärkimaista koirien terveystiedon keräämisessä ja hyödyntämisessä koiranjalostuksen tueksi. Suomalaiset koirankasvattajat ja koiranomistajat teettävät koirillaan ahkerasti terveystutkimuksia. Vuonna 2023 Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin jo yli 103 000 terveystutkimusta.

- Terveystutkimukset auttavat vähentämään perinnöllisten ongelmien esiintuloa tutkittujen koirien jälkeläisissä. Yleisimmin tutkitaan koirien silmiä, polvia, lonkkia ja kyynäriä, kertoo Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio.

Hän painottaa sitä, että korkeat terveystutkimusmäärät ovat tulosta vuosikymmenien mittaisesta järjestelmällisestä työstä koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kun pohjatyö on tehty hyvin, alkavat tulokset nyt näkyä.

- Etenkin viimeisten 15 vuoden aikana on edistytty valtavasti koirien terveystutkimuksessa ja saadun tiedon hyödyntämisessä, hän painottaa.

« Takaisin