Maataloustyökoneilla kuljettavat matkat eivät yleensä ole pitkiä. Kuva: Liikenneturva

Maataloustyökoneilla kuljettavat matkat eivät yleensä ole pitkiä. Kuva: Liikenneturva

Sulkuviivan kohdalla ei ohiteta edes hitaita maatalouskoneita

6.9.2023

Maataloustyökoneet ja traktorit ilmestyvät sadonkorjuun myötä jälleen liikenteeseen. Puimurit ja traktorit liikkuvat useimmiten muuta liikennettä hitaammin ja saattavat kääntyä suoraan pellolle tai metsään paikoissa, joissa ei ole selkeää risteystä. Liikenneturva muistuttaa, että ohituskielto koskee myös hitaan maatalouskoneen ohittamista.

Loppukesästä liikenteessä on paljon maataloustyökoneita ja traktoreita. Hitaammat ja leveät työkoneet kulkevat muun liikenteen joukossa vain välttämättömimmät matkat, joten perässä ajajan ei kannata hermostua oman vauhdin hetkittäisestä hidastumisesta.

Liikenneturvan kyselyn perusteella 15 % suomalaisista ei tiennyt, että ohituskielto koskee myös hitaan maatalouskoneen ohittamista.

”Maataloustyökoneilla kuljettavat matkat eivät yleensä ole pitkiä, vaan ne ovat siirtymisiä seuraavaan työkohteeseen tai kotihalliin. Takana ajavan kannattaa miettiä ennen ohittamaan lähtemistä, kuinka tarpeellinen ohitus ylipäätään on. Maltti tekee tilanteesta turvallisemman kaikille”, toteaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

 

Maataloustyökone saattaa kääntyä yllättävässäkin paikassa

Vaaratilanteita syntyy erityisesti risteysalueilla, joissa työkone on kääntymässä vasemmalle. Lisäksi maataloustyökoneet saavat kääntyä pois tieltä, myös vasemmalle, muuallakin kuin varsinaisen liittymän kohdalla. Kyselyyn vastanneiden perusteella tämä oli epäselvää puolelle suomalaisista.

”Ennen ohitusta omaa nopeutta on syytä alentaa, jotta nopeusero ohitettavan hitaamman ajoneuvon kanssa ei ole liian suuri. Kun nopeusero on kohtuullinen, jää kuljettajalle vielä pelivaraa toimia, jos ohitettava onkin esimerkiksi kääntymässä vasemmalle.” huomauttaa Elovaara.

Takana ajavan on syytä muistaa, että ison työkoneen kuljettajan näköpiiriin jää kuolleita kulmia. Siksi on tärkeää, että kaikki pyrkivät viestimään omista aikeistaan ajoissa ja noudattavat yhteisiä sääntöjä.

Ajolinja kannattaa valita niin, että työkoneen kuljettajalla on mahdollisuus havaita takana tuleva peilistä. Ison työkoneen kääntyminen vie tilaa, joten väliä on hyvä jättää.

« Takaisin