Koulutukseen osallistuneet varhaiskasvattajat.

Koulutukseen osallistuneet varhaiskasvattajat.

Soinin varhaiskasvatus pätevöityi liikuntakasvatukseen

10.1.2019

Soinilaislapsille näyttää olevan jatkossa tarjolla yhä liikunnallisempia hetkiä osana päivähoitoa. Kuortaneen Urheiluopisto toteutti osana Soinin kunnan Hyvinvointia hyvästä arjesta -hanketta varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutuksen, jossa käytiin läpi lasten kasvua liikuntapedagogisesta näkökulmasta. Koulutus syvensi henkilöstön ammatillista osaamista lasten liikuntakasvatuksen alueella muun muassa tuomalla sisältöjä ja toimintamalleja, joiden avulla liikuntaa voidaan hyödyntää osana jokapäiväistä päiväkotiarkea.

Koulutus järjestettiin kaksiosaisena. Varhaiskasvatuksen henkilöstön liikuntakoulutus sisälsi sekä lähiopetusta Kuortaneella että liikunnallista toimintaa lasten kera Soinissa. Lähes koko varhaiskasvatuksen henkilöstö Soini-talolta, Laulumaasta ja perhepäivähoidostastä osallistui liikuntakoulutukseen.

  • Hyvinvointia hyvästä arjesta on yhteistyössä Kuortaneen Urheiluopiston kanssa pyrkinyt edistämään kaiken ikäisten aktiivisuutta läpi hankeajan. Parhaimmillaan tällä työllä vaikutetaan lasten elämänlaatuun läpi loppuelämän, kertoo projektipäällikkö Janne Kujala.

Säännöllinen, lapsilähtöinen ja monipuolinen liikunta on tärkeä osa varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatuksen tehtävänä on kehittää lasten kehontuntemusta ja -hallintaa sekä tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoja. Riittävä fyysinen aktiivisuus on tärkeää lapsen terveelle kasvulle, kehitykselle, oppimiselle ja hyvinvoinnille. Tutkimusten mukaan liikunta edesauttaa myös lukemaan ja kirjoittamaan oppimista.  Ryhmässä liikkuminen kehittää myös lasten sosiaalisia taitoja.

  • Innokas ja innostava varhaiskasvattaja on omiaan saamaan lapset liikkumaan. Koulutuksen aikana henkilöstö sai kokemuksia leikkien tuottamasta ilosta ja rasituksesta. Samalla mietittiin, kuinka niitä voisi soveltaa eri-ikäisten lasten kanssa arjessa, korostaa koulutusvastaava Ville Sivén Kuortaneen Urheiluopistosta.

Koulutuksessa pohdittiin lisäksi liikuntaan virittävän ympäristön, turvallisen toimintaympäristön sekä varhaiskasvattajien ja lasten vanhempien kannustamisen yhteyttä liikkumiseen. Koulutuksessa tutustuttiin erityisesti erilaisiin sisältöihin, joilla voidaan vaikuttaa arjen liikunnallistamiseen niin sisä- kuin ulkotiloissa.

  • Soinissa on hyvät mahdollisuudet liikuntakasvatuksen toteuttamiseen. Voimme käyttää koulun liikuntasalia monipuolisine välineineen, luistelu- ja hiihtomahdollisuudet ovat lähellä ja urheilukenttäkin on kävelymatkan päässä. Lähimetsä tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia lasten omaehtoiseen ja ohjattuun liikuntaan vaikkapa seikkailuliikunnan muodossa. Pienetkään tilat eivät saa olla liikunnalle esteenä. Temppurata syntyy käden käänteessä, kun ottaa luovuuden käyttöön ja lapset mukaan suunnittelemaan toimintaa, kertoo päiväkodin johtaja Aino Huttunen.

 

  • Täytyy vielä kehua mukana ollutta varhaiskasvatuksen väkeä. He olivat innolla mukana niin Kuortaneella kuin Soinissa. Uskon vahvasti, että liikunta-asiat ovat henkilöstön yhteinen intressi, jolloin liikunnan oleminen osana lasten arkea toteutunee hienosti, toteaa Siven.

« Takaisin