kovasti tästä työstä, Henna Väliaho sanoo. Suunnitelmia Star Kirppiksen edelleen kehittämiseen on. Kesää ajatellen on pihan häkkivarastoon mahdollista tuoda myytäviä kesäkalusteita, ja peräkonttikirppis on kesän suunnitelmissa. Samoin on ajatus aloittaa huonekalujen kotiinkuljetuspalvelu. Lämminhenkinen ja iloinen palvelukonsepti Niinhän se aina menee, että iloinen ja lämminhenkinen palveluasenne ovat vahva sana palvelualan yrittäjyydessä. Henna Väliahon Star Kirppiksellä pyritään asiakkaat palvelemaan nimenomaan väliotsikon mukaisella tavalla. -	Tärkeää kirppiksellä ovat myös paikan siisteys, valoisuus ja se, että myyntipaikoissa tavara on puhdasta, ehjää ja hyväkuntoista. Asiakkaiden myyntipaikkoihin tuomat tuotteet ovat lähes täysin käytettyjä, uutta tavaraa on vain nimeksi. -	Erikoisen kysyttyjä ovat lasten vaatteet ja talviurheiluvälineet sekä sisustustuotteet.  Myös lelut, astiat ja aikuisten vaatteet menevät hyvin. Tavaraa myyntipaikoilla on toki ihan kaikenlaisiin tarpeisiin. Ehkä miesten vaatteita voisi olla enemmän. Kahviomme myyntipisteen vieressä on iso taulu, johon asiakkaat voivat kirjoittaa tarvitsemansa tuotteen. Aika usein joku sellaisen tänne toimittaa. Star Kirppiksellä on myytävänä Ylämaankarjan lihaa pakastettuna. Käytettyjä huonekaluja kirppiksellä on seinien vierellä, jotta niiden tilantarve on vähäisempi. Antiikkikalusteet ja talonpoikaishuonekalut menevät melkein heti ja entisöitävillä huonekaluilla on kysyntää, kun hinta on kohdallaan. -	Kirppiksen kahviosta löytyy kahvia, pullaa, karkit, mehua ja limsaa. Lasten leikkipaikka sisääntulon läheisyydessä on osoittautunut suosituksi, ja paikoitustilaa autoille on pihassa, Henna Väliaho evästää. Star Kirppis Kolistontie 18 63300 Alavus 0400 882 852  KUVATEKSTI: Star Kirppiksen käytävillä on tilaa liikkua. Valoisuus ja siisteys ovat tunnusomaisia yritykselle, Henna Väliaho sanoo.

Siisteys ja hyvälaatuinen tavara ydinjuttuja Star Kirppiksellä Alavudella

9.3.2017

Tarpeettomaksi käynyt tavara

voi olla joillekin arvokas löytö

  • Siisteys ja hyvälaatuinen tavara ydinjuttuja Star Kirppiksellä Alavudella

Taisto Järvinen

Useinhan se menee niin, että kun joku hyödyke hankitaan, niin sen käyttö jää vähäsiseksi ja tulee ongelmia tavaran tarpeettomuuden tai säilytystilan puutteen johdosta. Roskiin vähän käytettyjä ja hyväkuntoisia hyödykkeitä on turha heitellä, niinpä niiden jatkokäyttöä kannattaa kartoittaa.

Mikäli sukulaiset tai tuttavat eivät tarpeettomaksi jäänyttä tuotetta tarvitse, on kirppis eli kirpputori hyvä ratkaisu löytää käyttäjä ylijäämätuotteelle.

Alavudella toimivan Star Kirppiksen yrittäjä Henna Väliaho on ollut pitkään kirppisasiakas. Vierailut kirppiksillä asiakkaana ovat hänen kohdallaan vaihtuneet alan yrittäjyydeksi.

  • Todellakin kirppis on jonkinlainen elämäntapa. Kirppiksillä käyminen on ollut harrastus vuosikausia. Tulin tänne töihin viime keväänä ja kun silloinen yrittäjä halusi luopua, niin innostuin. Tykkäsin olla täällä töissä, ja kun minulla on aikaisempaa kokemusta yrittäjyydestä, niin mikä ettei.
  • Laitoimme puolisoni kanssa tätä 550 neliömetrin liikehuoneistoa hieman uuteen järjestykseen. Näin saimme 124 myyntipaikkaa ja lisää tilaa myyntipaikkojen väliin. Teimme joitakin muita käytännön uudistuksia, kuten rakensimme sovituskoppeja. Jouluviikon teimme liiketilojen kunnostusta, ja heti joulun jälkeen aloitin yrittäjänä. Hyvältä tämä tuntuu ja tykkään kovasti tästä työstä, Henna Väliaho sanoo.

Suunnitelmia Star Kirppiksen edelleen kehittämiseen on. Kesää ajatellen on pihan häkkivarastoon mahdollista tuoda myytäviä kesäkalusteita, ja peräkonttikirppis on kesän suunnitelmissa. Samoin on ajatus aloittaa huonekalujen kotiinkuljetuspalvelu.

Lämminhenkinen ja

iloinen palvelukonsepti

Niinhän se aina menee, että iloinen ja lämminhenkinen palveluasenne ovat vahva sana palvelualan yrittäjyydessä. Henna Väliahon Star Kirppiksellä pyritään asiakkaat palvelemaan nimenomaan väliotsikon mukaisella tavalla.

  • Tärkeää kirppiksellä ovat myös paikan siisteys, valoisuus ja se, että myyntipaikoissa tavara on puhdasta, ehjää ja hyväkuntoista. Asiakkaiden myyntipaikkoihin tuomat tuotteet ovat lähes täysin käytettyjä, uutta tavaraa on vain nimeksi.
  • Erikoisen kysyttyjä ovat lasten vaatteet ja talviurheiluvälineet sekä sisustustuotteet.  Myös lelut, astiat ja aikuisten vaatteet menevät hyvin. Tavaraa myyntipaikoilla on toki ihan kaikenlaisiin tarpeisiin. Ehkä miesten vaatteita voisi olla enemmän. Kahviomme myyntipisteen vieressä on iso taulu, johon asiakkaat voivat kirjoittaa tarvitsemansa tuotteen. Aika usein joku sellaisen tänne toimittaa.

Star Kirppiksellä on myytävänä Ylämaankarjan lihaa pakastettuna. Käytettyjä huonekaluja kirppiksellä on seinien vierellä, jotta niiden tilantarve on vähäisempi. Antiikkikalusteet ja talonpoikaishuonekalut menevät melkein heti ja entisöitävillä huonekaluilla on kysyntää, kun hinta on kohdallaan.

  • Kirppiksen kahviosta löytyy kahvia, pullaa, karkit, mehua ja limsaa. Lasten leikkipaikka sisääntulon läheisyydessä on osoittautunut suosituksi, ja paikoitustilaa autoille on pihassa, Henna Väliaho evästää.

Star Kirppis

Kolistontie 18

63300 Alavus

0400 882 852

« Takaisin