Kalle Keskinen.

Kalle Keskinen.

Seinäjoen Vauhtiajot aikuiseen ikään

5.8.2021

Taisto Järvinen

Lakeudenpuistossa jälleen huipputason artistikattaus

Varsin monia musiikkitapahtumia ja muita tilaisuuksia on jouduttu kuluvan kesän aikana perumaan. Samantyyppinen oli tilanne myös vuotta aikaisemmin. Seinäjoen Vauhtiajot on kuitenkin tapahtuma, joka järjestettiin viime kesänä varsin onnistuneesti, ilman koronakoronatartuntoja tai joukkoaltistumisia.

Tämän kesän Seinäjoen Vauhtiajot järjestetään Lakeudenpuistossa reilun viikon kuluttua 13. ja 14. päivinä kuluvaa elokuuta. Kyseessä on kahdeksannettoista Seinäjoen Vauhtiajot.

Seinäjoen Vauhtiajot Festivaalin artistikattaus on jälleen suoraan suomalaisen kevyenmusiikin huipulta. Kotimaisten artistien luettelo on komeaa luettavaa, kun esiintymislavalle nousevat Kaija Koo, Elastinen, Popeda, J. Karjalainen, Klamydia, Behm, Erika Vikman, Reino Nordin, Teflon Brothers, Mikael Gabriel ja Stam1na. Kotimaisten artistien lisäksi lavalle nousee ruotsalainen Amaranthe.

Promoottori Kalle Keskinen sanoo odotettavissa olevan jälleen onnistunut festivaali.

  • Lipunmyynti on todella hyvässä vauhdissa. Patoutumaa henkilöstö- ja asiakastilaisuuksista on ilmiselvästi päässyt syntymään tiettyjen rajoitusten johdosta. Ihmistenvälisissä tapaamisissa on myös aktivoitumisen tarvetta.
  • Tapahtumien järjestäminen on vapautunut ja yleisörajoituksia on lievennetty, joten nyt on hyvä tilaisuus lähteä festareille.
  • Osaltaan mielenkiintoon ja lipunmyynnin sujuvuuteen vaikuttaa myös se, että valtaosa varttuneemmista henkilöistä on saanut koronarokotuksen ja nuorempien kohdalla rokotettujen osuus kasvaa kohtuullisen nopeasti.
  • Vaikutusta on myös sillä, että ihmisillä on tarve kuunnella livemusiikkia ja nähdä suosikkiartisteja. Seinäjoella ei tänä kesänä ole tarjolla muita aikuisten kohderyhmän festivaaleja kuin Vauhtiajot, joten nyt on erinomainen tilaisuus kuulla ja nähdä suosikkeja.

Vauhtiajojen järjestäjät vastaavat asiakaskyselyn antamiin tuloksiin, joiden mukaan tärkein festareille lähtemisen aihe ovat huippuartistit. Toiseksi tärkein lähtemisen aiheuttaja on kaverien ja tuttujen tapaaminen.

Kalle Keskinen uskoo, että liput myydään loppuun molempina päivinä, joten Lakeudenpuistoon odotetaan sekä perjantaina että lauantaina noin 7000 festarivierasta.

 

Seinäjoen Vauhtiajot on Check! -merkin käyttäjä

Tapahtumateollisuus on julkaissut Check! -merkin, joka viestii yleisölle siitä, että tapahtuma on toteutettu turvallisesti. Kyseisen tunnuksen käyttöön ottaneet tapahtumajärjestäjät sitoutuvat toteuttamaan laajaa turvallisuustoimenpiteiden listaa. Listan toimenpiteillä varmistetaan yleisön, esiintyjien ja tapahtuman henkilökunnan turvallisuus.

  • Check! -listan turvallisuustoimenpiteet ovat sellaisia, jotka on syytä ottaa huomioon aina yleisötilaisuuksia järjestettäessä. Osa toimenpiteistä on eri viranomaisten velvoittamia. Osa on tapahtuma-alan itse luomia hyviä käytäntöjä.
  • Seinäjoen Vauhtiajot, kuten kaikki Check! -listan käyttöönsä ottaneet tapahtumajärjestäjät haluavat lisätä tapahtumien turvallisuutta. Turvallisuus on nimittäin onnistuneen festivaalin peruspilari, Kalle Keskinen kiteyttää.

Seinäjoen Vauhtiajot -festivaalin valvottu leirintä on järjestetty uimahallin alueelle. Matkaa uimahallilta festivaalin tapahtumapaikalle Lakeudenpuistoon on vain muutamia satoja metrejä.

Festivaalibussit Vauhtiajoihin kulkevat maakunnista. Tarkempaa tietoa bussireiteistä Vauhtiajojen nettisivuilla.

« Takaisin