Taneli Autio on suorittamassa kiipeilytehtävää. (Kuva: Soile Autio)

Taneli Autio on suorittamassa kiipeilytehtävää. (Kuva: Soile Autio)

Seikkailu-urheilua Ähtärissä

15.7.2015

Taneli Autio on suorittamassa kiipeilytehtävää. (Kuva: Soile Autio)

Ähtärissä järjestetään lauantaina 18.7. multisport-, seikkailu-urheilukilpailu Mesikämmen Challenge. Vastaava kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2014. Tänä vuonna kilpailuun osallistuvien joukkueiden määrä on saatu tuplattua ja lauantaiaamuna 52 joukkuetta lähtee matkaan tavoitteenaan koetella omia rajojaan ja saada huikea kokemus.

Seikkailukilpailussa kilpaillaan pienillä joukkueilla. Ähtärin kilpailussa on 2-4 hengen joukkueet ja sarjoja on kaksi: raju ja rento. Raju-sarjaan osallistuvilla suoritus kestää keskimäärin kahdeksan tuntia, kun taas rento-sarja on selvästi lyhempi ja aikaa kuluu nelisen tuntia. Raju-sarjassa tullaan näkemään suomen seikkailu-urheilun parhaimmistoa, joten lauantaina kannattaa katsella ympärilleen, sillä kilpailijoita liikkuu ympäri Ähtäriä. Kilpailu alkaa yhteislähdöllä Tuomarniemen metsäoppilaitokselta lauantaina klo 9.00, jonka jälkeen matkaa taitetaan suunnistaen, maastopyöräillen, meloen ja välillä uiden. Reitin varrella kilpailijat kohtaavat pieniä erikoistehtäviä, joilla koetellaan kilpailijoiden rohkeutta ja nostatetaan seikkailufiilistä.

Ähtäriläinen seikkailu-urheiluharrastaja Petri Jykylä on suunnitellut kisaradat viimevuotiseen tapaan ja reittejä on testailtu jo useita kuukausia. Petrin johdolla kilpailua on toteuttamassa kymmenen hengen tiimi. Kilpailun järjestäjänä toimii Ähtäriläinen seikkailu-urheiluseura Sappion Veikot.

Ähtärissä on seikkailulle upeat puitteet. Ähtäristä löytyy useita hienoja reittejä ja erilaisia maastokohteita joita on hyödynnetty kilpailussa. Kilpailua voi seurata liveseurantana osoitteessa http://www.gpsseuranta.net/, sekä kilpailukeskuksen screenillä Tuomarniemellä.

« Takaisin