Säveltäjä-basisti Lauri Porra kulkee vahvasti isoisoisänsä Jean Sibeliuksen jalanjäljillä. Hän kartuttaa jatkuvasti musiikillisen työkalupakkinsa sisältöä – uteliaana kaikille musiikkityyleille ja musiikin tekotavoille. Kuva: Jarmo Katila.

Säveltäjä-basisti Lauri Porran vuosi 2024 käynnistyy loistokkaasti kolmella eri konserttisarjalla ja kahdella levyllä

20.12.2023

Juuri pitkän linjan yhtyeensä Stratovariuksen Suomen kiertuetta päättävän ja tänään 13. joulukuuta syntymäpäiviään viettävän säveltäjä-basisti Lauri Porran vuodesta 2024 on tulossa erityisen tuottelias: jo helmikuun aikana luvassa on kaksi Myrskyluodon Maija -uutuuselokuvan konserttia, elokuvasta tehdyn soundtrack-levyn julkaisu sekä ensimmäistä kerran Suomessa nähtävät Seasons in Moominvalley -konsertit Oulu Sinfonian ja Tapiola Sinfonietan kanssa. Huhtikuussa vuorossa on legendaarisen brittinäyttelijä Stephen Fryn ja Porran puolison, kapellimestari Dalia Stasevskan sekä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa yhteistyössä äänitetyn Matter & Time -albumin julkaisu ja toukokuussa suuren kysynnän vuoksi uudelleen järjestettävät Love Proge -konsertit.

« Takaisin