RuskaGospelissa on riittänyt perinteisesti tunnelmaa.

RuskaGospelissa on riittänyt perinteisesti tunnelmaa.

RuskaGospel henkii nuorta voimaa

30.9.2015

RuskaGospel henkii nuorta voimaa

RuskaGospelissa on riittänyt perinteisesti tunnelmaa.

Tomi Olli

Kortesjärven ja Ylihärmän kappeliseurakuntien sekä Evijärven seurakunnan nuorten operoima RuskaGospel järjestetään lauantaina 3.10. Ylihärmässä Anssin Jussin Areenalla. Psalmin 91 toiseen jakeeseen pohjautuvalla teemalla ”Luojan kiitos, soot siinä” toteuttava tapahtuma käynnistyy kello 13 päiväkonsertilla, missä esiintyvät Herz, Miriam ja KLS. Päiväohjelmaan kuuluvat myös kello 16 alkavat kanavat. Kello 18.30 on vuorossa Ylihärmän kirkossa pidettävä messu. Iltakonsertti pyörähtää käyntiin Anssin Jussin Areenassa kello 20. Pääesiintyjänä lavalle nousee saksalainen Good Weather Forecast. Lisäksi illan aikana esiintyvät Kallio ja Mikaveli. Ohjelmassa on myös muun muassa nuorten tekemä lyhytelokuva.

- Kyseessä on kaikenikäisten tapahtuma, minne voi tulla omana itsenään. Odotamme RuskaGospeliin saapuvan noin 600 kävijää, kertoo Kortesjärven kappeliseurakunnan nuorisotyönohjaaja Anna-Maria Sironen.

 

Talkootyöllä eteenpäin

RuskaGospelin talkoohommissa on mukana lähes sata nuorta. Lauantaisen tapahtuman järjestelyt alkoivat välittömästi viime vuotisen päätyttyä. Suurin työ on ollut kerätä varoja noin 20 000 euron budjettiin. Nuoret ovat hankkineet summasta yli puolet järjestämällä muun muassa myyjäisiä, myymällä talous- ja vessapaperia ovelta ovelle sekä toteuttamalla kahvituksia.

- Loppusumma muodostuu lipputuloista sekä seurakuntien antamasta 3000 euron tuesta. Jos jotain kertyy kirstuun, se käytetään seuraavan vuoden kuluihin. Seurakunnat taas järjestävät parin vuoden välein nuorille pienen matkan kiitokseksi suuresta työpanoksesta, Sironen toteaa.

Nuorisotyönohjaaja jakaa nuorille vuolaita kiitoksia RuskaGospelin järjestelyistä.

- He ovat tapahtuman sieluja, ilman heitä homma ei toimisi. RuskaGospelilla onkin ollut sama toimintakaava perustamisvuodestaan 1993 lähtien. Silloinhan Kortesjärven Nuorten Kristillinen Yhdistys käynnisti tapahtuman paikkakunnan liikuntatalolla. Jo tuolloin oli ydinajatuksena, että nuoret järjestävät nuorille hengellisen tilaisuuden.

Sirosen mukaan RuskaGospel jatkuu tulevaisuudessakin.

- Alamme suunnitella uutta heti tämänkertaisen rypistyksen jälkeen. On myös erittäin mukava asia, että tapahtuma on kasvanut sellaiseksi, että voimme järjestää sen Anssin Jussin Areenassa. Ensimmäisen kerranhan olimme siellä vuonna 2012.

 

« Takaisin