Riitta Alapiha on loukuttanut mattoja ennenkin. Sen huomasi myös taustalta seuraava Kirsi Harju.

Riitta Alapiha on loukuttanut mattoja ennenkin. Sen huomasi myös taustalta seuraava Kirsi Harju.

Ruokamessuilla voi loukuttaa oman raidan pitkään räsymattoon

29.8.2019

Karisamuli Korpela

Kauhajoen Ruokamessuilla Hämes-Havusen pikkutuvan ylisille on koottu leveydeltään nipin kapeammat kangaspuut erikoisen syyn takia. Kauhajoen Taitokeskuksen avulla yhteisyössä kunnan kanssa tuolla laitteella on tarkoitus loukuttaa pitkä matto ensi vuotta ajatellen, sillä silloin messuilla on kolmekymppiset.

- Värkkiä eli loimilankaa ja kangaskudetta on kyllä tarpeeksi, joten sen puolesta matolle voidaan saada pituutta tuon luvun verran, kertoo messupäällikkö Riitta Alapiha.

Hän oli esittelemässä ideaa yhdessä Taito Etelä-Pohjanmaa ry:n alaisen Kauhajoen Taitokeskuksen johtavana käsityönopettajana toimivan Kirsi Harjun kanssa.

- Matot ovat yksi esimerkki kangaspuilla saatavista kotituotteista ja itse asiassa kangaspuilla kudonta on tänä vuonna myös Taitoliitto ry:n teemana, hän kertoo ja sanoo räsymattojen olevan monen mielestä niiden suola.

- Niissä käytetään paljon palttinasidoksellisia kuteita ja kaikki vanha, mutta ehjä kelpaa raaka-aineeksi, hän lisää mainiten lakanat, verhot, potkupuvut, paidat ja niin edelleen unohtamatta kangastehtaiden trikookankaisia ylijäämiä, jatkaa pian 30 vuotta alan opetusta antanut Harju.  

Ruokamessut on kutsunut joitakin kyseisen tapahtuman taustalla olevia aktiiveja ja tukijoita loukuttamaan oman osuutensa pitkään mattoon, mutta messuvieraat ovat kaksikon mukaan yhtä tervetulleita talkoisiin.

- Kutsu on kaikille, sydämellisesti joten tervetuloa. Jokainen, joka loukuttaa mattoon itse valitsemansa kuteen eri sadoista tarjolla olevista saa muistoksi myös diplomin tehdystä työstä, mainostaa Alapiha mahdollisuutta pikku askareeseen, joka ei maksa mitään, mutta josta ei kyllä makseta palkkaakaan.

Tätä luettaessa raitoja on varmaan jo useita, mutta sen ensimmäisen loukutti Alapiha ja toisen tämän tekstin laatija. Messupäällikkö valitsi kudekopasta kirkkaan punaisen ja toimittaja Rutinoffinsa värisen hailakan sinisen.

« Takaisin