Rose’s Tara Villinmiehen Tammakilpailun voittoon

27.9.2018

Toni Salo

Perinteinen Villinmiehen Tammakilpailu on järjestetty vuodesta 1981 alkaen Lappeenrannan raviradalla

Lämminveristen finaalissa nähtiin kaksi ikäluokan eniten tienannutta tammaa, joista Derbyssä kolmanneksi sijoittunut Gloria Web oli kilpailun suuri ennakkosuosikki. Gloria Web kuitenkin laukkasi alussa kuten teki myös toinenkin karsintavoittaja Willow Pride. Johtoon avasi Club Nord Elit. Hannu Hietasen ohjastama Rose’s Tara sai hyvän paikan kolmannesta ulkoa. Loppukaarteessa ulkoradoille suunnannut Rose’s Tara ajoitti kirinsä täydellisesti ja ehti juuri ennen maalia niin ikään hienosti kirineen Callela Lisbethin ohi. Kolmanneksi lähdöissä sijoittui hienosti laukkansa paikannut Willow Pride.

Rose’s Taraa valmentaa pitkän linjan ravivalmentaja Timo Salmela Halsualta.

  • Rose’s Tara on aina ollut kyvykäs hevonen, mutta sillä on ollut urallaan epäonnea. Näin, että Hannu otti riskejä loppusuoralla ja se kannatti. Tamma tulee aina kovaa loppua. Tämä on ehdottomasti koko urani suurin voitto, Salmela hehkutti.

Ohjastaja Hannu Hietanen onnistui riskinotossaan.

  • Rose’s Tara on joskus saattanut rullia yli loppusuoralla, mutta nyt ajattelin, että pakko ottaa riski ja kokeilla kaikkensa, että voitetaan. Tamma oli tänään tosi hyvä. Ajoin Rose’s Taralla kerran lounasraveissa voiton ja silloin mietin, että tämä hevonen voittaa vielä jotain suurta. En ajatellut etukäteen, että se voitto tulee juuri tänään, Hietanen kehui hevosta.

Villinmiehen Tammakilpailun voittaja Rose’s Tara ansaitsee 52 500 euroa. Rose’s Taran omistaa Team Arat, jossa on useita kimpanjäseniä ja voittajan on kasvattanut Team Aikamiehet. Voittoaika oli 14,4ake. Finaalissa juoksi Team Miraclen omistama, Kari Lehtosen treenaama  tamma Kurikasta Niko Jokelan ohjastamana ollen maalissa seitsemäs.

Tulevana sunnuntaina ravataan Kaustisen Nikulassa kello 16 alkaen. Raveissa ravataan mm. Jixy-ajo, Arctic Monte Cup sekä Ravinaisten T5-ohjastajakilpailu.

« Takaisin