Ilkka Remes, Tornado, kansikuva.

Ilkka Remes, Tornado, kansikuva.

Remeksen uutuustrillerissä presidentti on kadoksissa

28.9.2022

 

Ilkka Remeksen Tornadossa Suomi valmistelee Yhdysvaltojen ja Venäjän sotilasjohdon pyynnöstä salaista tapaamista, jonka syy on Ukrainan sotaa kiireellisempi.

Venäjän sotilastiedustelu GRU on epäonnistunut Ukrainassa ja sen operaatioita on paljastunut lännessä. Ne ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu valtavan organisaation aktiivisuudesta. Venäläisvakoojien ujuttamisessa maailmalle Suomi on ollut jo vuosikymmenten ajan perinteinen portti, jonka lopulta suomalaiset itse avasivat selälleen.

”Yli 30 000 inkeriläisen niin sanotun paluumuuton Suomeen mahdollistanut päätös tehtiin salamyhkäisesti, suomettuneesti ja KGB:n ohjaamana”, Ilkka Remes sanoo. ”Osa tätä reittiä tulleista vakoilijoista on aktiivisia ja osa nukkuvia, tarpeen vaatiessa aktivoituvia. Myös nyt, poikkeustapauksena koko Euroopassa, Suomen itäinen portti on rakosellaan ja viisumeita myönnetään henkilöille, joiden todellisista tarkoitusperistä ei ole mitään tietoa.”

Tornadon henkilöihin kuuluu inkerinsuomalainen illegaali agentti, joka päällepäin on tavallinen IT-konsultti, mutta joka todellisuudessa hoitaa Suomessa ja Ruotsissa GRU:n tieteellis-teknistä tiedustelua, yhtä Venäjän tärkeimmistä ja menestyksekkäimmistä osaamisalueista. Hänen tärkein kohteensa on Ruotsin huippunykyaikainen Blekinge-sukellusveneluokka, joka uhkaa Venäjän herkintä ja kehittyneintä vedenalaista sotilasteknologiaa. 

 

« Takaisin