Taiteilija Reijo Kivijärvi maalaustensa keskellä sylissään omakustantama kirja ELÄMÄNI ON TAITEILUA

Taiteilija Reijo Kivijärvi maalaustensa keskellä sylissään omakustantama kirja ELÄMÄNI ON TAITEILUA

REIJO KIVIJÄRVEN 60-vuotis-juhlanäyttely Soinissa 13.6-27.7

10.6.2015

Taiteilija Reijo Kivijärvi maalaustensa keskellä sylissään omakustantama kirja ELÄMÄNI ON TAITEILUA

Taiteilija  Kivijärven pensseli on jälleen suihkinut ahkerasti .Yhteisnäyttelyitä on Viroa ja Puolaa myöten,samoin Reijon maalauksia on  jälleen Iittalassa sekä Varkaudessa.Suurin ponnistus on kuiteinkin oma yksityisnäyttely Soinissa sijaitsevassa ateljeessa.

 Se on tavallista juhlavampi,sillä  taiteilija täyttää heinäkuussa 60 vuotta. Reijo tunnetaan etupäässä  kadonneen maalaiselämän kuvaajana.Hän maalaa mielellään aikaa jota näki 1960-luvulla omassa lapsuutensa kylässä Evijärvellä ennen suurta rakennemuutosta.

Viime kesänähän Reijolla oli tähänastisen maalarinuransa kohokohta, suuri retrospektiivinen kutsunäyttely Tampereen  Werstasmuseossa .Sinne oli koottu liki sata hänen maalaustaan yksityiskodeista ympäri Suomea, sekä mm.Suomen Gallupin säätiön kokoelmista.Töitä oli viideltä vuosikymmeneltä.

-Oli liikuttavaa,ja varmasti ainutkertaista nähdä omia töitään esillä sellainen määrä.

Suurin osa maalauksista oli sellaisia,etten ollut nähnyt niitä vuosikymmeniin,enkä varmasti tule enään koskaan näkemään.-Reijo toteaa.Näyttely sai hyväntuulisuudessaan valtavan suosion,ja on poikinut jälkikäteen runsaasti yhteydenottoja .

OMA KIRJA

Tampereen Werstasmuseon näyttelyä varten Reijo kirjoitti itsestään kirjan.Sen nimi on Elämäni on taiteilua. Siinä hän kertoo hauskalla tavalla lapsuudestaan ,levottomista vaellusvuosistaan omia kenkiä etsiessään sekä viimein taiteilijaksi kypsymisestään.Kirjaa voi ostaa Reijolta,sekä Soinin ja Alajärven kirjakaupoista.

Katsoessaan uraansa taaksepäin Reijo Kivijärvi menee vakavaksi,vaikka maalaakin etupäässä hauskoja tauluja.

-Taiteentekemisessä on tärkeää että maalaukselle antaa kaikkensa, koko sydämensä.Väsyneenä siitä ei tule mitään.Se näkyy heti maalausjäljessä jos joka siveltimenvedosta ei ole nauttinut.

Omaa vanhenemistaan Reijo Kivijärvi ei ole ehtinyt miettimään,eikä aio juhlia synttäreitään muuten kuin perhepiirissä.

-Puolen vuosisadan merkkipaalun kohdalla pidin pienet pippalot.Mutta kun se samppanjakin on senverran  kallista,niin olen päättänyt juhlia vain viidekymmenen vuoden välein!

NAIVISTISIA HUUMORITAULUJA SEKÄ KAUNIITA MAISEMAMAALAUKSIA

Juhlanäyttelyynsä Reijo on koonnut yhteensä n.60 maalaustaan.

-Aivan tarkkaa lukua ei tiedä,sillä osa töistä on vielä viimeistelemättä sekä ilman kehyksiä.Niitä löytyy jatkuvasti nurkista toinen toistaan keskeneräisimpinä,mutta lauantaina kello 12 pitäisi kaiken olla seinillä ja paikat paraatikunossa,taiteilija lupaa.Hän on rakentanut aluettaan jo neljännesvuosisadan,ja ensikertaa pihaan ajava hämmästyy: On kuin astuisi  toiseen maailmaan ja aikakauteen.Pihamaalla on pärekattoisia aittoja,riihiä ja vanhoja hirsirakennuksia aivan samoin kuin Reijon tauluissakin.Metsän helmassa nököttää nokinen savusauna savupilviä räppänästään tuprutellen,ja kesäkeittiössä taiteilija tarjoilee vierailleen kahvia ja   omatekoiselta päreeltä kahvileipää  .

-Töihini voi tutustua myös Keskisen kauppakadulla  M.Toivolan taideliikkeessä.

Luonani käy kesäisin runsaasti asiakkaita jotka ovat joskus ostaneet sieltä teoksiani,ja haluavat nyt tulla tutustumaan lähemmin niiden tekijään.Niin se täytyy ollakin,yhteistyötä on tehtävä jos mielii esillä olla,sanoo Reijo Kivijärvi,ja lupaa että halukkaat voivat avajaispäivänä päästä jopa savusaunan löylyihin.Juhannuksenakin ovet ovat auki.

 Avajaisviikonloppuna käyneitten kesken arvotaan jälleen pieni naivistinen maalaus.

Reijo toivottaa kaikki tervetulleeksi juhlanäyttelyynsä,ja kiittää kaikkia asiakkaitaan menneistä vuosista!

TAIDEATELJEE REIJO KIVIJÄRVI

KESKISENTIE 181,SOINI

PUH:0400 164166

« Takaisin