Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden kisakoneistoon kuuluva Mika Virtanen otti viime viikonlopun MRF Tyres Sprint -kilpailussa tuntumaa tulevaan SM-areenaan. (Kuva: JiiVee Korpela)

Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden kisakoneistoon kuuluva Mika Virtanen otti viime viikonlopun MRF Tyres Sprint -kilpailussa tuntumaa tulevaan SM-areenaan. (Kuva: JiiVee Korpela)

Rallisprintin SM-osakilpailu komialle kirkolle

30.8.2023

Ensi vuodelle uudistuvassa rallisprintin SM-sarjassa ajetaan tuttuun tapaan kuusi osakilpailua, vaan ei yhtäkään kisaa asfaltilla. Sarja siis palaa alkuperäiseen muotoonsa pelkästään karheilla kumipyörillä ajettavaan SM-sarjaan.

  Talvikaudella lunta ja jäätä suihkitaan kolmessa osakilpailussa ja kesäkaudella mestaruuspisteitä jaetaan kolmessa sorapinnalla kurvailtavassa kilpailussa. Sorakauden toisen osakilpailun näyttämönä on Ylistaron asemanseutu, jossa vauhdikkaalla kylätiellä päästellään SM-pisteistä syyskuulla 2024.

  Ylistarossa tulevan SM-areenan reitti on nyt kahtena vuotena ajettu kansallisena rallisprinttinä 4 800 metrin pituisella kovapintaisella ja vauhdikkaalla kylätiellä. Eikä ole syytä epäillä, etteikö kyseinen reitti sovellu kilvanajoon, sillä rallin 13-kertainen Suomen mestari, Kyösti Hämäläinen, on aikanaan koulupoikana opetellut mutkateiden taittamiset juuri tulevan SM-rallisprintin sorateillä.

  -Viime vuonna järjestimme ensimmäisen MRF Tyres Sprint -kilpailun Ylistaron asemanseudulla. Laitoimme hakemuksen SM-arvoiselle kisalle vuoden 2024 syksylle. AKK myönsi luvan ja tämän vuoden kisa oli hienosäätöä tulevaa SM-osakilpailua varten, sanoo Juha Hautala kilpailut järjestävän Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden puolesta.

Nopea ja vaativa

  Molemmilla kerroilla, kun tulevalla SM-kisan reitillä on ajettu rallisprinttiä, kilpailijat ovat kehuneet teitä nopeiksi ja vaativiksi. Kisoissa on ollut mukana rallisprintin SM-sarjassa vuosia mukana olleita kuljettajia, jotka ovat pitäneet reitistä ja kisa-alueen kompaktista paketista.

  -Kokonaisuus on hyvä. Varikko, kilpailukeskus ja reitti ovat pienellä alueella, tämä helpottaa kaikkien toimintojen suunnittelua ja toteutusta. Paketti on hyvin kasassa, Hautala kehuu.

  Monet Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden järjestämät kisat johtanut Hautala on SM-arvon myöntämisestä luonnollisesti mielissään.

  -Hieno juttu, että arvo myönnettiin. Nyt vain hoidetaan fasiliteetit ja järjestelyt kuntoon ensi vuodelle ja odotetaan runsasta osallistujamäärää ja tietysti komiaa keliä.

  Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella järjestettiin aikanaan usein rallisprintin SM-osakilpailuja. Viime vuosina sprinttirintamalla on ollut hiljaisempaa.

  Viimeisin alueen sorateillä päästelty rallisprintin SM-osakilpailu osui Laihialle. Kisan oli SM-sarjan finaalikisa lokakuulla 2018. Silloin kaksivetoisten mestaruus ratkesi kauden viimeisessä vedossa isokyröläiselle Jari-Matti Tiilikalle niukasti ennen laihialaista Mika Lemmettiä.

  Lemmetti oli mukana viime viikonloppuna ajetussa Ylistaron MRF Tyres Sprint -kilpailussa. Laihialainen voitti kaksivetoisten luokan. Nelivetoisissa ylivoimainen ykkönen oli tällä kaudella kaikki neljä jo ajettua SM-osakilpailua voittanut Mäntsälän moottorikerhon Tuukka Hallia.

 

                                                                              Teksti ja kuva: JiiVee Korpela

« Takaisin