Rallicrossin SuperCarin SM-mitalistit 2016. Aki Karttunen (vas) jäi vaivaisen pisteen päähän keskellä olevasta Jere Kalliokoskesta. Tasapistein Karttusen kaksi voittoa olisi ollut ilmeisesti vahvempi. Yllätyspronssiin yltänyt Toni Lukander (oik) oli myös lähellä sääntökirjan lukua, sillä SM-pronssi tuli vain kahden pisteen turvin J-P Leppihalmeesta. Kuva: Toni Ollikainen
Rallicrossissa Suomen mestaruudet lukija-alueellemme
13.10.2016
Kalliokosket, Klemola ja Puuskamäki asialla
Karisamuli Korpela, teksti
Rallicrossin SM-sarjan loppuhuipentuma koettiin Kaanaan rc/jm -moottoristadionilla Tampereen Teiskossa. Sinne matkanneista sarjakuskeista vain Superrallicross-luokan (SRC) Jussi Klemolalle oli yksi ja sama, kuinka korkealle nousee osakilpailun tuloksissa, mutta ajoi silti toiseksi. Hänelle mestaruus varmistui jo kisan alla tehdyssä protestikäsittelyssä, jossa kisapirssin tankissa todettiin olleen puhtaat bensat, vaikka 500-kerhon nummelalainen Peter Helenius toisin väitti.
Veteliläinen Klemola keräsi kauden aikana 81 SM-pistettä, hopeaa saalistaneelle Sastamalan Henri Haapamäelle niitä kertyi 73 ja Heleniukselle pronssin arvoisesti 68. SRC-luokassa SM-kärkiviisikkoon nousivat vielä Kaanaan voittaja, Kurikan Tomi Rakkolainen (62) ja Kauhajoen Sami Kiskola (58).
- Se, että en tänään pystynyt Rakkolaisen vauhtiin, ei ole niin tärkeää, mutta mestaruus on, Klemola riemuitsi kiitellen huollostaan mm. Pekka Lindholmia, Harri Uittoa ja omaa veljeään, VOF -finalisti Jania.
Turbotettujen 4-vetoisten SuperCar-luokkaan saatiin Teiskon tiukan taistelun jälkeen nuori suomenmestari. Armeijan harmaista kisavapaita kiitettävästi saanut Alahärmän Jere Kalliokoski (19) ei kuvia kumarrellut, vaikka joutuikin lopuksi tosi ahtaalle Viljakkala-Ylöjärvi akselilla häärivän Aki Karttusen kanssa. Tämä voitti Kaanaassa, mutta härmäläisen kolmostila (SM-sarjalaisista kakkostila) Niclas Grönholmin vanavedessä riitti mestaruuteen yhden pisteen erolla 77 vs 76. SM-pronssi matkasi Valkealaan Toni Lukanderille (62), nelostila Parkanon Jussi-Petteri Leppihalmeelle (60) ja viitonen Valkealan Atro Määtälle (55).
- Ajelin varmistellen kaksikon takana, sillä tiesin sen riittävän niukkaan mestaruuteen, kertasi kaudella vain Honkajoen voittoon yltänyt sotamies A-finaalia.
Autokrossissa Kauhavan UA:n Vesa Puuskamäki ajoi sarjan viidestä osakilpailusta kolmessa voittoon. Mukaan lukien Kaanaa, jossa varmisti tuloillaan olleen kolmannen mestaruutensa 86 pisteellä. Kärkiviisikkoon noustiin Puuskamäen takana järjestyksessä Manu Juhola (Lahti/69), Jori Seppälä (Valkeala/66), Joni-Pekka Rajala (Pori/62) ja Toni Kuhanen (Mäntyharju/60).
- Rata oli kaikille uusi ja muutenkin kisapäivä hyvä, tuumi tällä kaudella JM-Liigassakin Kalliokosken lailla jo mestaruuden napannut.
- Tähän Kaanaan voittoon oli hyvä lopettaa kausi ja samalla näillä näkymin myös aktiivinen autourheilijan ura, Puuskamäki jatkaa melko tosissaan.
Myös Crosskartissa Pohjanmaa rules. Kalliokosken klaanista Roni ajoi viisi osakilpailuvoittoa, kellotti neljässä myös maksimit lisäpisteet ja voitti mestaruuden. Kauhavan Leevi Lassila oli lopputuloksien toinen ja AL-Härmän Valtteri Koski kolmas.
- Kaudella oli teknisiä ongelmia paljon ja lajiryhmässä otammekin puntariin, josko säännöillä helpotettaisiin tilannetta. Keskusteluissa on myös osakilpailujen reilu kaksipäiväisyys niin, että sunnuntaina kotimatkalle päästäisiin jo iltapäivän mittaan. Ja vielä kehiin on heitetty parin SM-luokan lisääminenkin, lajipäällikkö Timo Lampinen tiivistää menneen kauden ja raottaa hiukan tulevaa.
- Yleisöä oli kisapaikasta riippuen tuhannesta kolmeen ja se on hyvä, hän lisää.