Rauni Korkealaakso (vas.), Terttu Salmela ja Leena Huhtala valitsemassa viimeisiä luontokuvia kyläkirjaan kevättalvella 2021.

Rauni Korkealaakso (vas.), Terttu Salmela ja Leena Huhtala valitsemassa viimeisiä luontokuvia kyläkirjaan kevättalvella 2021.

Rakkaus ympäröivään luontoon näkyy Ruotsalan kyläkirjassa

20.5.2021

- Mistäs me lähdettiinkään liikkeelle kirja-asiassa, kysyn puheenjohtajaltamme Heikki Korkealaaksolta ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä:

Ajatus kyläkirjan tekemisestä syntyi alun perin halusta koota yhteen kylän varhaishistoria, nykyisyys ja tulevaisuuden näkymät. Kirjan aineisto on kerätty talkootyönä. Erityisen mittavan työn aineiston keräämisessä ovat tehneet Terttu Salmela, Hilkka Kamppinen ja Reijo Perttula

Kirjasta voivat kylän uudet, vanhat, entiset ja nykyiset asukkaat tutustua kylän historiaan, joka muodostaa pohjan sille, mitä kylä on tällä hetkellä. Pienimuotoisesti oli jo aiemmin tehty dokumentointia kylän vaiheista ja sitä käytettiin historiaosuuden pohjana.

Kyläkirjan kokoamisen ajankohtaan vaikutti Ruotsalan kyläyhdistyksen 30-vuotisjuhla vuonna 2017.Kylässä on pitkään ollut vireää toimintaa, jolla on tuettu kyläkoulun säilymistä. Kirjan tekemiselle tämä oli siinäkin mielessä oikea aika, että kylässä eletään suurten muutosten aikaa. Kyläkoulun lakkauttamisen vuoksi toimintaa pitää suunnitella uudelta pohjalta. Koulu ei ole enää kylää yhdistävä tekijä ja ollaan uusien haasteiden edessä mm. vanhojen koulurakennusten ja piha-alueen käytön osalta.

Kylässä on tehty paljon kumppanuushankkeita eri rahoituskanavien kautta. Tärkein kumppani on Kauhavan kaupunki, joka on tähän saakka ollut kiitettävästi mukana kehittämishankkeissa. Niillä on yhdessä lisätty viihtyvyyttä ja parannettu elinolosuhteita Kauhavan asukkaille. Kyläkirjan yhtenä tarkoituksena on tuoda kaupungin johdolle ja päättäjille tietoa kylätoiminnan mahdollisuuksista kaupungin kehittämisessä.

Kyläkirjamme on ennakkotilattavissa heinäkuun 2021 loppuun mennessä maksamalla 20 euroa nettisivuiltamme löytyvälle tilinumerolle viitteellä ”kyläkirja” tai ”kirjat”, jos haluaa ilahduttaa myös lapsia, sukulaisia ja ystäviä kirjalahjalla kotiseudulta. Kirjanmuotoinen esikoisemme putkahtaa sitten painosta syksyn tullen jakoon.

 

Maritta Keltikangas

« Takaisin