Vanhojen autojen kerääminen omaan kokoelmaan on Raimo Lähdesmäen harrastus. Kuva: Jussi Mustikkamaa

Vanhojen autojen kerääminen omaan kokoelmaan on Raimo Lähdesmäen harrastus. Kuva: Jussi Mustikkamaa

Raimo Lähdesmäki juhlistaa 70-vuotispäiväänsä työn merkeissä

9.6.2016

Vanhojen autojen kerääminen omaan kokoelmaan on Raimo Lähdesmäen harrastus. Kuva: Jussi Mustikkamaa

Jussi Mustikkamaa

Raimo Lähdesmäki aloitti yrittäjän uransa vuonna 1972 Vaasassa, kun hän avasi pienen huonekalumyymälän Pitkälläkadulla. Huonekalualalla hän aloitti työskentelyn nuorena miehenä, heti armeijan jälkeen.

– Usean vuoden ajan kiersin toisen palveluksessa Etelä-Suomessa ovelta ovelle sohvia myymässä, silloin kun oli Pohjanmaalla voimakasta huonekalujen autosta myyntiä, hän muistelee.

Ennen varusmiespalvelustaan Raimo Lähdesmäki oli töissä putkiasentajana, johon hän oli saanut ammattikoulutuksen. Armeijan jälkeen töitä ei löytynyt, joten huonekalujen kanssa kiertäminen oli sopiva vaihtoehto ansaita elanto.

– Ovelta ovelle kiertäminen oli määrätynlainen myyntityön korkeakoulu. Kaupat piti silloin saada aikaan konstilla millä hyvänsä. Kovaa leikkiä se oli, ei se mitään helppoa ollut, Lähdesmäki kertoo.

Vuonna 1971 Raimo Lähdesmäki ja hänen vaimonsa Irmeli saivat ensimmäisen lapsen, Juhanan, jonka syntymän jälkeen oman yrityksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi maaliskuussa 1972 ja maailmalla kiertäminen sai jäädä. 70-luvun puolivälissä Lähdesmäki alkoi myös valmistaa huonekaluja Ilmajoella. Vaasassa liike toimi vuoteen 1977 saakka, jolloin syntyi myös perheen toinen poika, Tuomas. Vuonna 1978 Ilmajoella avattiin uusi huonekalumyymälä Siltalan alueelle. Nykyinen iso suurhalli valmistui Ilmajoelle vuonna 1987 ja samaan aikaan huonekalujen oma valmistus lopetettiin.

– Vaasaan palattiin 90-luvun alussa, ja Kivihakaan rakennettiin oma halli vuonna 2003, siellä  liike toimi vuoteen 2008 saakka.

Vaasaan Kivihakaan Lähdesmäki Oy palasi tämän vuoden maaliskuussa uuden myymälän kanssa.

– Eiköhän me nyt pysytä Vaasassa, Raimo Lähdesmäki sanoo.

Perheyritys menestyy töitä tehden

Lähdesmäen yrittäjäperhe on vahvasti mukana perheen yritysten liiketoiminnoissa. Juhana ja Tuomas toimivat perheen yritysten toimitusjohtajina ja Irmeli sekä Raimo ovat päivittäin mukana huonekaluliikkeen arkityössä. Haasteita toi aikanaan 90-luvun lama, mutta niistäkin ajoista selvittiin kovalla työllä.

– 90-luku oli kova koulu, jonka jälkeen opittiin pitämään taseet kunnossa, Raimo Lähdesmäki toteaa.

Yritystoiminnan kulu- ja menotilanteen selvittäminen on tullut Raimo Lähdesmälle päivittäiseksi tavaksi. Liike-elämän vastapainoksi Raimo Lähdesmäki on ottanut tavaksi pitää säännöllisesti lomaa, ja lomalle pitää lähteä ulkomaille, jotta työasiat eivät tule vastaan. Toinen työtä tasapainottava harrastus oli aiemmin kilpa-ajo ja moottoriurheilu, joka on nykyisin vaihtunut vanhojen harrasteautojen keräämiseen.                                                                                                       

– Jostain kun löytäisi 50- 60-luvun SL Mersun, se olisi sellainen, joka pitäisi vielä löytää,  Raimo sanoo.

Raimo Lähdesmäki näkee, että työ on se asia, joka pitää hänet kunnossa ja terveenä, ja siksi hän juhlistaakin tiistaina kesäkuun 14. päivä 70-vuotissyntymäpäiväänsä työn merkeissä. Lahjoja mies ei toivo saavansa, mutta kakkukahvit on silloin tarjolla kaikille asiakkaille Lähdesmäki Oy:n Ilmajoen huonekaluliikkeen suurmyymälässä.

 

« Takaisin