Polkujuoksu on upea vaihtoehto silloin, kun asvalttijuoksu ei oikein iske. Kuva Seinäjoen polkujuoksun alkutaipaleelta viime vuodelta.

Polkujuoksu on upea vaihtoehto silloin, kun asvalttijuoksu ei oikein iske. Kuva Seinäjoen polkujuoksun alkutaipaleelta viime vuodelta.

Polkujuoksutapahtuma Seinäjoen Jouppilanvuorella

27.7.2017

Polkujuoksutapahtuma

Seinäjoen Jouppilanvuorella

 

Polkujuoksu on kasvattanut edelleen kesän aikana suosiotaan. Eri lajien harrastajat ja kuntoilijat ovat ottaneet lajin omakseen. Erilaiset polkujuoksulenkit ja -tapahtumat ovat keränneet isoja osallistujamääriä ympäri maata.

Etelä-Pohjanmaalla on mahdollisuus päästä kokeilemaan polkujuoksua, kun Rasti-Jussit järjestää Seinäjoen Jouppilanvuorella polkujuoksutapahtuman 19.8.2017. Tapahtuman nimi on Inov-8 Trail Running, Seinäjoki. Juoksijat lähtevät matkaan klo. 11.00 Jouppilanvuoren laskettelurinteen ala-asemalta ravintolan edestä.

Juoksijoiden valittavana ovat noin 21 km ja 10 km mittaiset lenkit sekä uutuutena lapsille sekä perheille tarkoitettu 2,7 km mittainen lenkki. Kaikki reitit kulkevat yhtenä lenkkinä pääosin kapeita metsäpolkuja, mutta matkan varrelta löytyy myös muutama kohta, jossa edetään leveämpää uraa. Reitti tarjoaa osallistujalle hienoja luontoelämyksiä ja maasto on vaihtelevaa, sillä reitiltä löytyy myös riittävästi mäkiä.

Reitit ovat hyvin merkittyjä, joten suunnistustaitoja osallistujilta ei vaadita. Reittien varrella on myös huoltopisteitä, joista juoksijat saavat virkistystä juoksun aikana. Kaikki osallistujat saavat palkinnoksi puisen mitalin.  Kilpasarjojen parhaat palkintaan. Kuntosarjalaisten sekä ilman aikaa reitin läpikäyneiden kesken arvotaan palkintoja.

Tarkempia tietoja tapahtumasta löytyy Rasti-Jussien www-sivuilta osoitteesta www.rastijussit.fi. Tapahtumaan voi ilmoittautua Rasti-Jussien www-sivun kautta tai paikan päällä. Rasti-Jussit toivottaa kaikki liikkumaan ja nauttimaan luonnosta elokuun kolmantena lauantaina Seinäjoelle.

« Takaisin